torstai 10. syyskuuta 2015

Hävikkiviikkovinkki nro 4



Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Nyt on vuorossa hävikkiviikkovinkkini numero 4. Ylijääneet keitetyt riisit voi sujauttaa lettutaikinan sekaan. Ainakin nämä jasmiiniriisiletut ovat todella hyviä.



HERKULLISET RIISILETUT
3 dl keitettyä riisiä
2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,5 tl kardemummaa
ripaus suolaa (maun mukaan)
0,5 dl öljyä

Vatkaa kananmunat kevyesti. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja anna taikinan turvota noin puoli tuntia. Paista pieniä lettuja pannulla. Annoksesta tulee noin 15 pientä riisilettua. Tarjoa letut hillon ja marjojen kanssa.




Ajankohtaisen keittokirjani Tähteistä tähdiksi on juuri ilmestynyt ja tullut kauppoihin. Kirja antaa runsaasti reseptejä ruokahävikkiä vastaan. Kirjassa on sivuja 256 ja reseptejä noin 160. Erilaisia tähdeaineksia on pyritty käyttämään mahdollisimman monipuolisesti ja luovasti. Kaikki reseptit ovat toteutettavissa myös uusista aineksista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti