Mac
& cheese valmistuu myös lettupannulla. Makaroniletut on nopeasti
tehty ylijääneistä makaroneista. Ja maistuipa muuten hyviltä.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
MAC & CHEESE LETTUTEMPPU
Tunnisteet:
MAC&CHEESE -LETUT,
Makaroniletut,
ruoka
perjantai 29. elokuuta 2014
SATEEN TUOMAA
Eilen
ei satanut niin paljon kuin edellisinä päivinä. Ajattelin, että
nyt on hyvä hetki lähteä etsimään sieniä. Elokuun runsaat
sateet olivatkin tehneet tehtävänsä. Löytyi mukavasti keltaisia
ihanuuksia jo hyvän kokoisiksi kasvaneina. Keräsin hymyssä suin
tämän vuoden ensimmäisen kantarellisaaliini. Metsässä mietin,
että risotossa miedon makuiset kantarellit pääsevät oikeuksiinsa.
Ja tässä helppo resepti.
Tunnisteet:
KANTARELLIRISOTTO,
ruoka
keskiviikko 27. elokuuta 2014
ERILAINEN PIZZA (tomaattiallergiselle sopiva)
Idea
tomaattiallergiselle sopivasta pizzasta syntyi hetkessä, kun
viikonlopulta jäi oranssia pastakastiketta. Pastakastikkeen olin
tehnyt porkkanoista, sipulista, palsternakasta ja omenasta. Pizzan
täytteiksi päätin laittaa savukalaa, paahdettua paprikaa ja
valkosipulia, kesäkurpitsaa ja vuohenmaitojuustoa. Pizzasta tulikin
kivasti erilaista ja todella hyvää. Alla ohje valkosipulien ja
paprikoiden paahtamiseen sekä oranssin pizzakastikkeen ja pizzapohjan
reseptit neljää pizzaa varten. Paista pizzoja yksi kerrallaan 250 asteessa vajaa 10
minuuttia.
Tunnisteet:
ORANSSI PIZZAKASTIKE,
PAPRIKAN PAAHTAMINEN,
PIZZAPOHJA,
pizzaresepti,
ruoka,
tomaattiallergisen pizza,
VALKOSIPULIN PAAHTAMINEN
maanantai 25. elokuuta 2014
Kesäkurpitsasatoa lettupannulle
Hyvät kesäkurpitsaletut syntyvät
hetkessä. Mausteita voi muunnella mielen mukaisiksi, rakuunan voi
vaihtaa vaikka timjamiin tai basilikaan.
Tunnisteet:
KESÄKURPITSALETUT,
ruoka
lauantai 23. elokuuta 2014
VÄRIKÄSTÄ VIIKONLOPPUA
Kasvispastakastike
syntyy porkkanoista, palsternakasta ja omenasta. Lisäväriä tulee
kurkumasta. Timjamia ja sitruunaa mausteeksi.
Tunnisteet:
kasvisruoka,
pastakastike,
ruoka
tiistai 19. elokuuta 2014
UPEA PUNAJUURI
Tein
tänään iloisen väristä punajuurisalaattia. Makukin on mitä
parhain.
PUNAJUURISALAATTI
noin
500 g punajuuria
1
omena
pala
piparjuurta
1,5
dl maustamatonta jogurttia (turkkilaista)
1
rkl valkoviinietikkaa
mustapippuria
myllystä
suolaa
maun mukaan
Lisäksi:
persiljasilppua
Keitä
punajuuret. Raasta punajuuret, omena ja pala piparjuurta. Yhdistä
jogurtti, viinietikka, pippuri ja suola. Sekoita raasteiden kanssa.
Ripottele päälle tuoretta persiljasilppua.
Tunnisteet:
PUNAJUURISALAATTI,
ruoka
perjantai 15. elokuuta 2014
ELOKUUN TARJOUS
Akateeminen
kirjakauppa myy elokuun kanta-asiakastarjouksena
Reseptikuningatar-kirjaani todella edulliseen hintaan. Nyt kannattaakin käydä hakemassa oma 255 sivuinen opus täynnä kotiruokareseptejä
joissa on ideaa.
Turun akateeminen
Tampereen akateeminen
Helsingin akateeminen
Tunnisteet:
RESEPTIKUNINGATAR,
Reseptikuningatar -palkittua kotiruokaa,
ruoka
tiistai 12. elokuuta 2014
NOPEAAKIN NOPEAMPI
Viime
viikonloppuna tein katkarapuvartaita iltapalaksi. Marinadin
mittasuhteet eivät ole kovin tarkkoja, vaan sellaisia kesämittoja.
KATKARAPUVARTAAT
katkarapuja
muutama
aurinkokuivattu tomaatti
Marinadi:
noin
1 dl kookosöljyä
chilikastiketta
maun mukaan
loraus
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
limen
kuorta ja mehua
Lisäksi:
tuoretta korianteria
Sekoita
marinadin ainekset ja laita katkaravut marinadiin. Anna marinoitua
vähän aikaa ja pujottele sitten katkarapuja vartaisiin. Pujota
väliin muutamia pieniä paloja aurinkokuivattuja tomaatteja. Grillaa
nopeasti vartaat molemmin puolin.
Tunnisteet:
KATKARAPUVARTAAT,
ruoka
lauantai 9. elokuuta 2014
OSALLISTU ARVONTAAN!
Nyt
alkaa ensimmäinen arvonta blogissani.
Tehtävä on kaksiosainen:
A)
mikä on mielestäsi paras resepti tai juttu blogissani?
B)
minkälaisia reseptejä toivoisit löytäväsi blogistani
tulevaisuudessa?
Vastaa molempiin kysymyksiin kommenttikentässä ja
muista liittää myös sähköpostiosoitteesi vastauksen yhteyteen.
Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan juuri ilmestynyt 255 sivuinen
keittokirjani Reseptikuningatar, palkittua kotiruokaa.
Arvonta
suoritetaan 6.9. eli siihen asti on aikaa osallistua.
LISÄTTY 7.9: KILPAILU PÄÄTTYNYT, KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE! SUORITAMME ARVONNAN LÄHIAIKANA.
Tunnisteet:
RESEPTIKUNINGATAR,
Reseptikuningatar -palkittua kotiruokaa,
ruoka
perjantai 8. elokuuta 2014
SELVISIN HENGISSÄ
Ensimmäinen
liveyleisön edessä annettu haastattelu takana ja yhä hengissä.
Aiemmin päivällä vähän jännitti ja odotellessa alkoi
kurkkuunkin sattumaan (osaksi kyllä auton ilmastoinnin ja sadekelin
syytä). Mutta kun pääsin haastattelupaikalle ja sain niin kivan ja
kirjaani hyvin tutustuneen haastattelijan, niin jännitys katosi
lähes kokonaan. Siinä me vaan rupateltiin kaikenlaista kirjaan ja
minuun liittyvää puoli tuntia.
Tunnisteet:
RESEPTIKUNINGATAR,
Reseptikuningatar -palkittua kotiruokaa,
ruoka
tiistai 5. elokuuta 2014
MAHTAVAA KESÄRUOKAA
Ratatouille
on kevyttä kasvisruokaa ja täynnä upeita makuja. Ratatouille sopii
hienosti kesään.
RATATOUILLE
öljyä kuullottamiseen
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 paprikaa kuutioituna
2 kesäkurpitsaa kuutioituna
2 munakoisoa kuutioituna
500 g tomaattimurskaa
timjamia
rakuunaa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
pari kourallista tuoreita pinaatinlehtiä
tuoretta basilikaa
Pehmennä sipulia ja valkosipulia
öljyssä. Lisää paprika, kesäkurpitsa ja munakoiso, kypsennä.
Lisää tomaattimurska ja mausta. Anna hautua miedolla lämmöllä
meheväksi. Lisää lopuksi pinaatinlehdet ja kuumenna. Tarjoa
lisäksi vaaleaa leipää.
maanantai 4. elokuuta 2014
Tapahtumien yö Tampere
TAPAHTUMIEN YÖ SUOMALAISESSA KIRJAKAUPASSA
"Upeita kirjailijoita, hiustenhoitoa, hyvinvointiohjausta ja tangon ilmaiset alkeiskurssit. Tule mukaan viettämään tapahtumarikasta iltaa kansamme!Aika: 7.8.2014 klo 16:00 - 23:00
Paikka: Suomalainen Kirjakauppa Hämeenkatu 18
Illan aikana arvotaan tasatunnein klo 17.00, 18.00,19.00, 20.00 ja 21.00 kolmen kirjan paketti paikallaolijoiden kesken.
Kirjailijavieraat:
16.00 Kaisa Sillanpää: Reseptikuningatar -Palkittua kotiruokaa
16.30 Taavi Soininvaara: Teräsarkku
17.00 Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies, Elämä ja vähäisemmät teot
17.30 Ari Väntänen: Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta
Kirjakiertue starttaa Tapahtumien Yöstämme.
18.45 Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
19.15 Paula Havaste: Tuulen vihat
19.45 Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
21.00 Pasa & Atpo: Suuri suomalainen ihmiskirja
21.30 Alivaltiosihteeri: Virallisuus on aseeni
22.00 Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
18.45 Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
19.15 Paula Havaste: Tuulen vihat
19.45 Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
21.00 Pasa & Atpo: Suuri suomalainen ihmiskirja
21.30 Alivaltiosihteeri: Virallisuus on aseeni
22.00 Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
22.30 Laura Paloheimo: Mama Mojo
Signeerauksia
19.00-20.00 Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta"
Tervetuloa kaikki paikan päälle!
Tunnisteet:
RESEPTIKUNINGATAR,
ruoka
lauantai 2. elokuuta 2014
ERITTÄIN HYVÄÄ
Tänään
oli Sauvon Elopäiville saapunut väkeä sankoin joukoin. Näin
paljon väkeä näkee Sauvossa vain kerran vuodessa.
Ostimme
markkinoilta rasian vihreitä chilejä paikalliselta
luomuviljelijältä. Pakkauksen päällä ei ollut merkintää
tulisuudesta eikä lajista. Chilit olivat sen verran isoja, että
arvelimme niiden olevan aika mietoja ja soveltuvan hyvin
täytettäviksi. Kotona makutesti osoitti, että chilit olivat
keskenään hyvin erivahvuisia. Chileistä tuli täytteineen
kuitenkin niin hyviä, että ne saivat runsaasti kehuja
ruokapöydässä. Chilien kaveriksi sopivat erittäin hyvin
broilerivartaat ja yksinkertainen caprin salaatti.
TÄYTETYT
CHILIT
mietoja isoja vihreitä
chilejä
Täyte:
maustamatonta tuorejuustoa
aurinkokuivattuja
tomaatteja silputtuna
tuoreita
yrttejä
mustapippuria
myllystä
suolaa
maun mukaan
Tee
viilto chilien kylkeen, poista siemenet. Sekoita täytteen ainekset
ja täytä pikkulusikalla chilit. Nosta chilit grilliin ehjä puoli
alaspäin. Grillaa hetki, että chilit saavat väriä. Nosta täytetyt
chilit folion päälle ettei täyte valu grilliin ja anna kuumentua
vielä kunnolla.
CAPRIN
SALAATTI
kypsiä
tomaatteja
mozzarellaa
basilikaa
timjamia
oliiviöljyä
Leikkaa
tomaatit ja mozzarella viipaleiksi. Lado lautaselle vuorotellen,
ripottele pinnalle yrtit ja lorauta päälle öljyä.
BROILERIVARTAAT
broilerifileitä
Marinadi:
öljyä
sitruunamehua
soijakastiketta
mangochutneyta
savustettua
paprikajauhetta
jeeraa
eli juustokuminaa
itsetehtyä
curryjauhetta
Leikkaa
broilerit suikaleiksi ja laita marinoitumaan pariksi tunniksi.
Pujottele vartaisiin ja grillaa kypsäksi.
Tunnisteet:
BROILERIVARTAAT,
CAPRIN SALAATTI,
ruoka,
TÄYTETYT CHILIT
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)