maanantai 31. elokuuta 2015
Gallupin tulokset ja arvonnan voittaja
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Nuotiohampurilaiset
perjantai 28. elokuuta 2015
PUOLUKKARESEPTEJÄ (5 reseptiä)
torstai 27. elokuuta 2015
Tähteistä tähdiksi
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Meidän kissat testaa
Testailu jatkuu...
tiistai 25. elokuuta 2015
Mustikka on herkkua
sunnuntai 23. elokuuta 2015
Erätulilla kotipihalla
torstai 20. elokuuta 2015
Parempi marinadi
tiistai 18. elokuuta 2015
HELPPOA MUSTIKASTA
torstai 13. elokuuta 2015
Toinen kirjani
Kirjan esittelyteksti:
Kaisa Sillanpää, Tähteistä tähdiksi - Reseptikuningatar
Reseptikuningatar Kaisa Sillanpää on ainutlaatuisesti niittänyt mainetta viimeisen kuuden vuoden aikana yli 70:ssä reseptikilpailussa. Tässä Kaisan toisessa keittokirjassa edellisen aterian tähteet saavat uuden elämän.
Tämä kirja todistaa, että tähteistä tehty ruoka voi olla jopa parempaa kuin se oli alkujaan. Kirjassaan Kaisa kannustaa kaikkia luovuuteen tähteiden kanssa. Monenlaiset tähteet muuntautuvat maistuviksi herkuiksi.
Raviolit saavat linssimuhennostäytteen, riisipuurosta tulee upea kakku, rosollista tehdään kohokas, uunilohen loppu päätyy mausteiseen kookoskeittoon. Kirjassa on ruokahalua herättäviä kuvia ja runsaasti helposti seurattavia reseptejä.
Kirjassa on noin 160 kielen vievää reseptiä.
Kustantaja Readme, sivuja 256
tiistai 11. elokuuta 2015
Samettista kasviskeittoa ja mureaa lihavuokaa
noin 4 dl vahvaa lihalientä
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kuutioi liha, kuori kokonaiset salottisipulit ja valkosipulinkynnet, paloittele porkkanat. Mausta vehnäjauhot suolalla ja pippurilla. Kääntele lihapaloja jauhoissa. Kuullota salottisipulit ja valkosipulinkynnet voin ja öljyn seoksessa. Siirrä sipulit uunivuokaan. Laita pannulle porkkanat, kuullota hetki ja siirrä vuokaan. Paista lihat parissa erässä ja siirrä ne uunivuokaan. Lisää lihaliemi vuokaan. Peitä uunivuoka foliolla ja laita uuniin noin tunniksi eli kunnes liha on jo melko mureaa, (kypsymisaikaan vaikuttaa se mitä lihaa käytät). Viipaloi perunat. Hienonna valkosipulinkynsi. Laita pieneen kattilaan voi ja valkosipuli, sulata voi. Ota vuoka uunista ja poista folio. Lado perunat vuokaan ja kaada perunoiden päälle sulatettu voi. Laita vuoka uuniin vielä noin 30 minuutiksi. Silppua persiljaa valmiin ruoan pinnalle.