maanantai 27. elokuuta 2012

PASTAA AL DENTE

 

Itsetehtyä pastaa ei voita mikään. Vaatii hieman vaivaa, mutta on sen arvoista.



YKSINKERTAINEN PASTAOHJE
500 g vehnäjauhoja
5 kananmunaa

Tee jauhoista keko ja sen keskelle kuoppa johon rikot kananmunat. Yhdistä jauhot muniin ja vaivaa taikina kiinteäksi. Laita pastataikina kelmuun käärittynä jääkaappiin tunniksi. Tee pastakoneella tai käsin kaulien ohuita levyjä. Tee pastalevyistä suikaleita jos tahdot tagliatellea. Keitä väljässä suolalla maustetussa vedessä nopeasti niin, että pasta jää sopivasti al dente.


UUNILIHAPULLAT TOMAATTIKASTIKKEESSA
lihapullataikina:
2 dl lihalientä
1 dl korppujauhoja
500 g jauhelihaa
2 kananmunaa
paprikajauhetta
pippurisekoitusta
chiliä
jeeraa
suolaa
tomaattikastike:
3 dl lihalientä
2 prk tomaattimurskaa
valkosipulinkynsi silputtuna
yrttejä
suolaa

Yhdistä korppujauhot lihaliemeen ja anna turvota 5 minuuttia. Lisää jauheliha ja kananmunat, mausta, sekoita hyvin. Laita uunivuokaan kastikkeen ainekset, sekoita. Muovaa lihapullataikinasta pullia ja laita ne kastikkeen sekaan vieri viereen. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia. Tarjoa tagliatellen kanssa.

Tähän veivaamiseen sopii Al Dente-lyhytelokuvamme katseleminen. Toimikoon se vaikka pastan vääntämisen opetusfilminä.

Al Dentessa spagetti-western kohtaa italialaisen taide-elokuvan ja pastanvalmistuskulttuurin. Al Dente on kuvattu Super 8-filmille. Elokuva on palkittu parhaana elokuvana ja parhaasta kuvauksesta kansainvälisillä OSFAF-festivaaleilla Skojpessa Makedoniassa vuonna 2006. Al Dente sijoittui toiseksi Filmi ja Videokuvaajien Liiton SM-Filmifestivaaleilla 2007.












Al Dente-lyhytelokuva Youtubessa, klikkaa
play-nappulaa katsoaksesi elokuvan.



Elokuvan työryhmää yhteiskuvassa, kuvasta puuttuu koko ryhmästä vain Timo Sillanpää.

tiistai 21. elokuuta 2012

MONIPUOLINEN PIZZAUUNI


Tyytyväinen puilla lämmitettävän pizzauunin omistaja (Lisää juttua aiheesta) kokeilee innoissaan mihin kaikkeen uusi pihauuni soveltuu. Ja sehän toimii hyvin niin tagineuunina kuin myös naanleivän paistossakin. Aivan loistavaa. Jos siis kesälläkin alkaa tekemään mieli haudutettuja uuniruokia emmekä halua lämmittää koko taloa tukalan kuumaksi keittiön leivinuunilla, niin pihallamme on nyt väline millä valmistaa kyseisiä herkkuja.




LIHATAGINE
800 g naudan lihaa suikaleina
2 sipulia silputtuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
1 tl jeeraa
1 tl kurkumaa
kanelitanko
6 dl vettä
suolaa
mustapippuria
300 g kuivattuja luumuja
150 g kokonaisia manteleita
3 rkl seesaminsiemeniä
persiljasilppua
3 keitettyä kananmunaa

Kuullota sipulit öljyssä taginepadassa, lisää inkivääri, jeera, kurkuma ja kanelitanko. Paista liha pienissä erissä ja lisää pataan. Kaada myös vesi pataan, mausta suolalla ja pippurilla. Laita tulisten hiilien päälle puulämmitteiseen pizzauuniin. Anna hautua noin puoli tuntia. Lisää luumut ja tarvittaessa vettä. Laita pata takaisin uuniin puoleksi tunniksi. Paahda sillä välin seesaminsiemeniä pannussa ilman öljyä. Keitä manteleita 15 minuuttia, valuta ja paista kullanruskeiksi öljyssä. Ota taginepata uunista ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä, manteleita, persiljaa ja koristele kananmunilla. Tarjoa kuskusin kanssa.




NAANLEIPÄ
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl vettä
2 rkl öljyä
Voiteluun:
sulatettua voita

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää loput ainekset. Alusta taikina hyvin. Jaa taikina 6 osaan ja pyöritä palat palloiksi. Anna pullien levätä liinan alla 10 minuuttia. Litistä pullat ohuiksi soikeiksi leiviksi. Anna kohota 5 minuuttia. Paista leivät puulämmitteisessä pizzauunissa. Voitele leivät voisulalla.

lauantai 18. elokuuta 2012

DALI RUOKAVIERAANA



Salvador Dali on ollut idolini jo 1980 luvulta lähtien. Persoonallisen Dalin omaperäinen taide kiehtoo minua edelleen. Tein myös Dalista vuonna 1999 näköisnuken. Nyt Salvador Dali innoitti minua valmistamaan seuraavanlaisia ruokia. Koska kananmunat esiintyvät useissakin hänen töissään ne luonnollisesti ovat osana ateriaa. Merisiilit olivat ilmeisesti hänen herkkuaan, mutta myös muut meren elävät maistuivat.




UUNIMUNAT
oliiviöljyä
1 sipuli ohuina suikaleina
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 punaista paprikaa pilkottuna
4 tomaattia pilkottuna
tuoretta persiljaa silputtuna
200 g maissinjyviä
4 kananmunaa
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
cayennepippuria

Kuullota sipuli ja paprikat pehmeiksi. Lisää tomaatit ja mausteet. Hauduta noin 5 minuuttia. Lisää lopuksi maissit. Jaa kasvisseos neljälle uuninkestävälle pienelle vuoalle. Tee keskelle syvennys. Laita kananmuna jokaiseen vuokaan keskelle. Kypsennä 180 asteessa noin 15 minuuttia kunnes munat ovat hyytyneitä.




PAISTETTUA KALAA
1 kg perattuja kokonaisia kaloja (tällä kertaa ahvenia)
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
1 sipuli ohuina renkaina
6 valkosipulinkynttä ohuina lastuina
2 laakerinlehteä
viinietikkaa

Pese ja puhdista kalat, mausta suolalla ja pippurilla. Paista kaloja nopeasti runsaassa öljyssä. Siirrä kalat uunivuokaan. Paista samassa öljyssä sipulit. Kaada sipulit kalojen päälle. Lisää laakerinlehdet ja viinietikkaa sekä oliiviöljyä vuokaan. Peitä vuoka leivinpaperilla ja laita vuoka uuniin. Kalat kypsyvät kauttaaltaan ja maut tasaantuvat.



SANGRIA
4 appelsiinin mehu
4 rkl ruokokidesokeria
2 kanelitankoa
6 kokonaista neilikkaa
1 l punaviiniä
0,5 l hedelmiä pieninä viipaleina
(esim. vesimelonia, greippiä, appelsiinia)
lisää tarjoiluvaiheessa:
1 l kivennäisvettä

Sekoita appelsiinimehu sokerin kanssa isossa kannussa. Lisää mausteet, hedelmäviipaleet ja punaviini. Anna maustua kylmässä ainakin pari tuntia. Lisää kivennäisvesi ja tarjoa.

lauantai 11. elokuuta 2012

AITOA RUISLEIPÄÄ



Pitihän sitä minunkin kokeilla miten oikeaa ruisleipää tehdään. Lapsena olin monesti seuraamassa perinteisen ruisleivän tekoa mummolassa, joten muistin miten se periaatteessa tapahtuu. Koska minulla ei ollut valmista leipäjuurta tein sellaisen juureen leivotusta Vilmusen ruisleivästä. Aikaa leipien tekoon kului kaikkiaan viisi vuorokautta. Tulos oli oikein tyydyttävä. Leivät näyttivät oikeanlaisilta, kuori oli rapeaa ja sisus pehmeää. Maku oli erittäin rukiinen ja täyteläinen. Leivät olivat hyviä niin kauan kuin niitä riitti. Yhden laitoin pakastimeen. Yksi leipä syötiin puoliksi heti ja loput leivästä vuorokauden sisällä. Seuraavat kaksi riittivät yhteensä neljä päivää. Se leipä, joka kävi pakastimessa oli myös hyvää myöhemmin syötynä.

Lauantai-ilta: laitetaan leipäjuuri muhimaan
pala kuoretonta ruisleipää murennetaan 1, 5 dl haaleaa vettä ja lisätään 1 dl ruisjauhoja,
jätä lämpimään vedottomaan paikkaan
Maanantai: lisätään juureen 1 litra haaleaa vettä + puolet ruisjauhoista eli 7,5 dl
Keskiviikko: loput ruisjauhot eli 7,5 dl lisätään
Torstai aamu: leivotaan 4 reikäleipää, annetaan kohota leivinliinan alla
Torstai iltapäivä: pistellään leipien pintaan haarukalla, paistetaan leipiä noin 35 minuuttia 225 asteessa



Ruisleivän teko oli niin perisuomalaista touhua, että se sai ajatukset vanhoihin Suomi-filmeihin. Tästä saankin rakennettua aasinsillan Teuvo Tulion hengessä tehtyyn lyhytelokuvaamme Polttava Piina. Olkaa hyvät, tässä teille viljan ja heinäladon tuoksua.



Tuulikumpu Tuotanto: Polttava Piina-lyhytelokuva vuodelta 2003.

torstai 9. elokuuta 2012

SOUPE DE POISSON


Siivilöity kalakeitto Julia Childin tapaan

Tämä kalakeitto on ollut pitkään ajatuksissani ja sitä on pitänyt kokeilla jo kauan sitten, sillä omistan Ranskassa valmistetun kulhon jossa lukee Soupe de poisson. Julia Childin syntymästä tulee kuluneeksi ensi viikolla 100 vuotta. On siis mitä mainioin hetki valmistaa soppaa juhlan kunniaksi.

Seuraava teksti on kopioitu Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet (Mastering the Art of French Cooking).

”Ranskalaisten asiantuntijain kesken kysymys siitä, kuinka aito välimerellinen kalakeitto on valmistettava, synnyttää aina vilkkaan ja erittäin dogmaattisen väittelyn, ja ellei ihmisellä ole onni asua Välimeren rannikolla, hän ei voi saada käsiinsä niintä monia nimenomaisia kalalajeja, joista useilla ei edes ole nimeä ei-välimerellisissä kielissä ja joita nämä aisantuntijat pitävät ehdottoman olennaisina. Mutta mainion kalakeiton voi valmistaa vaikka käytettävissä olisi pelkkää pakastekalaa ja simpukkalientä, koska muita maun kannalta olennaisia aineksia – tomaatteja, sipulia tai purjoa, valkosipulia, yrttejä ja oliiviöljyä – on saatavissa kaikkialta.

Soupe de poisson on saman makuista kuin bouillabaisse, mutta keitto on siivilöity ja siinä on keitetty pastaa (jotain makaronilajia) kevyeksi suurukseksi. Se, joka keittää tämän keiton Välimeren maissa, hankkii tusinoittain pienen pieniä vastapyydettyjä kaloja, jotka hohtavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Joka tapauksessa on käytettävä kokonaisia kaloja, kalan päitä ja eviä ja ruotoja, äyriäisiä tai juuri pullotettua simpukkalientä.

keittokattila
2 ¼ dl silputtua sipulia
runsaasti 1 ½ dl silputtua purjoa tai vähintään dl sipulia
runsas dl oliiviöljyä
Keitä sipulia ja purjoa hiljaa oliiviöljyssä 5 min. eli kunnes pehmenevät mutta eivät ruskistu.

4 muserrettua valkosipulin lohkoa
450 gr kypsiä punaisia tomaatteja karkeaksi silputtuina tai niukasti 3 ¼ dl tölkitettyjä tomaatteja
tai runsas ½ dl tomaattisosetta
Sekoita sipulisilppuun valkosipuli ja tomaatit. Lisää lämpö keskinkertaiseksi ja keitä vielä 5 minuuttia.

Runsaat 2 ½ l vettä
Tai 1 l simpukkalientä ja 1 ½ l vettä jolloin ei suolaa
6 persiljanoksaa
laakerinlehti
½ tl timjamia tai basilikaa
1/8 tl fenkolia
2 hyppysellistä sahramia
5 cm:n suikale tai ½ tl kuivattua appelsiininkuorta
hyppysellinen mustaapippuria
1 rkl suolaa (jätetään pois, jos käytetään simpukkalientä)
1 ¼ - 2 kg laihaa kalaa, kalanpäitä, ruotoja, eviä, äyriäisten tähteitä
Lisää vesi, yrtit, mausteet ja kala ja keitä ilman kantta keskinkertaisella lämmöllä 30-40 minuuttia.





n. 2-3 cm:n pätkiksi katkottua spaghettia tai vermiselliä
runsaasti 3 l:n kattila
Siivilöi keitto kattilaan pusertaen kaikkien ainesten mehut tarkkaan siivilän läpi. Tarkista maku ja lisää vielä hiukan sahramia, jos se tuntuu olevan tarpeen. Sekoita keittoon pasta ja keitä 10-12 min. eli kypsäksi. Tarkista vielä maku.

pyöreitä viipaleita tummaksi paahdettua ranskanleipää
2 ¼ – 4 ½ dl rastittua tahko-, gruyere- tai parmesaanijuustoa ja ruoillea

Rouille
Valkosipuli-, paprika- ja chilikastike
Tätä kastiketta tarjotaan erikseen kalakeiton tai bouillabaissen kanssa, ja kukin sekoittaa sitä itse keittoonsa.
n. 2 ¼ dl varten:
½ dl silputtua punaista paprikaa, joka on muutaman minuutin kiehunut suolatussa vedessä ja valutettu, tai tölkitettyä paprikaa
pieni kypsäksi keitetty chilipippuri tai muutama tippa tabascokastiketta
keskikokoinen keitossa mukana kiehunut peruna
4 muserrettua valkosipulin lohkoa
1 tl basilikaa, timjamia tai kynteliä
Survo kaikki ainekset kulhossa tai huhmareessa hyvin sileäksi ja sakeaksi tahnaksi.
4-6 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustaa pippuria
Survo tai vatkaa öljy tahnaan pisara kerrallaan tiputtaen samoin kuin majoneesia valmistettaessa. Mausta maun mukaan.
2-3 rkl kuumaa keittoa
Vatkaa keittotilkka juuri ennen tarjoamista tahnan sekaan ja tarjoa kastike kastikemaljasta.”



Kyseisen kirjan olen saanut veljeltäni jo 90-luvun alussa joten tämäkin resepti on tavattu moneen kertaan, mutten ole sitä koskaan ennen valmistanut. Netistä löysin vielä TV-taltioinnin vuodelta 1983 jossa Julia Child valmistaa Soupe de poissonia, ohje on hieman erilainen ja suurpiirteisempi kuin aiemmin kirjoitettu versio. Nyt vain yrittämään parasta kun Julia Childin ääni kaikuu vielä korvissa.

Ja tällaista siitä syntyi. Maku ainakin oli aivan mahtava eli siinä mielessä onnistuin kyllä.



maanantai 6. elokuuta 2012

PIZZERIA KOTIPIHALLAMME

*TEKSTINI JA KUVIENI KOPIOINTI ILMAN LUPAANI ON KIELLETTY!*


Saimme kesän aikana pitkäaikaisen ja massiivisen pizzauuniprojektimme valmiiksi. Viime viikonloppuna pääsimme vihdoin testaamaan uunia tositoimissa. Uuni toimi moitteettomasti. Yhtä hyviä pizzoja en ole koskaan syönyt.



PIZZAPOHJAT (6 kpl)
10 g tuoretta hiivaa
1 tl sokeria
5 dl kylmää vettä
2 rkl rypsiöljyä
n. 13 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa

Hiiva liukenee sokerin kanssa sekoittaessa juoksevaksi. Lisää vesi ja öljy. Sekoita joukkoon 2/3 jauhoista vähän kerrallaan. Käytä vaivaamiseen konetta ja anna sen käydä reilut 5 minuuttia. Sammuta kone ja anna taikinan levähtää 20 minuuttia. Lisää suola ja loput jauhoista. Anna koneen sekoittaa taikina tasaiseksi. Kohota taikinaa liinan alla reilut puoli tuntia. Jaa taikina kuuteen osaan ja leivo ne pyöreiksi pizzapohjiksi.




TOMAATTIKASTIKE
1 kg tomaattimurskaa
140 g tomaattipyreetä
suolaa
mustapippuria rouhittuna
oreganoa
timjamia
tabascoa

Kaada tomaattimurskat ja pyreet kattilaan, anna kiehahtaa ja mausta. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi.



TÄYTTEET
tomaattikastiketta
emmentaljuustoraastetta
mozzarellaa
serranokinkkua
marinoituja artisokansydämiä
tuoreita yrttejä
oliiviöljyä

Käytimme tällä kertaa näitä täytteitä. Pizzapohjan päälle reilusti tomaattikastiketta siihen haluttuja täytteitä ja loraus oliiviöljyä. Täytteeksi riittää pelkkä mozzarellakin. Liikaa ei kannata täytteitä laittaa, että pizza ehtii paistua rapeaksi 90 sekunnissa. 


*TEKSTINI JA KUVIENI KOPIOINTI ILMAN LUPAANI ON KIELLETTY!*


Pizzauuni pihalle

Puilla lämmitettäviä muurattuja leivinuuneja on ollut olemassa jo ammoisista ajoista lähtien varsinkin Välimeren alueella. Näiden uunien päätarkoitus on lämpimissä maissa ollut jo aikojen alusta ruuanlaitto ja varsinkin leivän paistaminen. Poiketen esim. suomalaisista tarpeista, uuneja ei ole tehty rakennusten lämmittämiseen ruuanlaittotarpeiden ohessa. Niinpä uunit onkin yleensä rakennettu asuintilojen ulkopuolelle. Samalla ollaan minimoitu riski asunnon palamiseen tulipalon takia. Nykyisen muotonsa nämä uunit ovat saaneet antiikin Rooman aikoina ja sama uunin perusmuoto on siis säilynyt käytössä siitä saakka. Vastaavia leivinuuneja on ollut ja on edelleen käytössä myös muualla Euroopassa ja ympäri maailmaa varsinkin lämpimissä maissa.

Perinteinen italialainen puulämmitteinen kiviuuni poikkeaa perinteisestä suomalaisesta leivinuunista konstruktioltaan hyvinkin paljon. Suurin ero on se, että italialaisessa uunissa savuhormi on uunin etuosassa, kun se suomalaisessa leivinuunissa on uunin perällä. Suomalaisessa leivinuunissa savu kiertää yleensä vielä uunin kylkiä pitkin alas ja vasta sieltä varsinaiseen savupiippuun, joilloin saadaan savunkierrolla lämpöä vaarava rakenne (= lämmityslaite ruoantekolaitteen ohella). Italialaisessa uunissa savu poistuu suoraan savuhormiin tai uuni voidaan tehdä myös siten, että varsinaista hormia ei ole lainkaan ja savu poistuu suoraan suuaukosta ulos. Varsinaista sulkupeltiä savuhormissa ei italialaisessa uunissa ole, eikä myöskään yleensä suuluukkua, vaan suuaukko on aina auki. Toinen oleellinen ero on tulipesän muodossa. Italialaisen uunin pohja on pääsääntöisesti pyöreä ja kupu iglumainen (cupola) ja suomalaisessa vastaavasti suorakaiteen muotoinen pohja ja holvimainen katto. Perusperiaatteellinen ideaero näissä uuneissa on se, että suomalaistyyppinen uuni on kertalämmitteinen. Kertalämmitteisessä uuni lämmitetään kuumaksi ja hiilet/tuhka poistetaan uunista. Pellit ja suuluukku pistetään kiinni ja leivonta tai ruuanlaitto aloitetaan tällöin. Italialaistyyppinen uuni on jatkulämmitteinen, eli uunin keskellä pidetään tulta niin kauan, että uunin pohja ja katto lämpeää (n. 300-350 C°), jonka jälkeen tuliset hiilet ja tuli (jota ylläpidetään koko ajan) siirretään toiselle seinustalle ja ruuanlaitto voidaan aloittaa keskellä uunia. Tällä tavalla saadaan varsinkin pizzanpaistossa maksimissaan 90 sekunnin paistoaika, jolloin pizzaan tulee juuri se oikeanlainen koostumus pohjan ja pinnan osalta. Koska uunissa on koko paiston ajan tuli, tulee pizzaan myös mietoa savuaromia, pizzapohjan reunat kuplivat ylöspäin tehden puulämmiteiselle kiviuunipizzalle sen tunnistettavan muodon, pohjasta tulee rapea, mutta täytteet saavat mehukkaan makunsa. Italialais-tyyppinen leivinuuni on myös varsinainen kiertoilmauuni, sillä suuaukosta tulee korvaavaa ilmaa uunin alaosalle ja kuuma ilma poistuu iglukuvun kautta ulos liekin lyödessä kattoa pitkin uunin puolelta toiselle. Kupu ja uunin pohja heijastavat pizzaan lämpöä, jolloin paistuminen tapahtuu tasaisesti samalla pyörittäen pizzalapiolla pizzaa uunissa, jotta reunat kypsyvät tasaisesti.
Toki suomalaisessakin uunissa voi pizzaa paistaa, mutta tasaisen riittävän korkean lämpötilan saavuttaminen on hankalaa, koska lämpö pyrkii karkaamaan uunin edestä ilmavirtauksen mukana uunin perälle ja sieltä hormiin. Myös uunin lämmitystapa on pizzauunissa paiston aikana erilainen. Italialaisessa uunissa voi paistaa useampia pizzoja peräkkäin, koska uunissa pidetään tulta uunin toisella sivulla paiston aikana.

Pizzauunin suunnittelua omalle pihalle:

  • Etsi sopiva paikka pihaltasi, johon uunin voi rakentaa. Mielellään hiekkapohjainen maa, ei ongelmaa roudan kanssa
  • Meillä pohja oli pari vuotta valmis ennen pizzauunin rakentamista päälle, joten pystyimme kahden erittäin kylmän talven perusteella päätelemään, että pohja ei liiku mihinkään roudan takia
  • Uunin sisähalkaisija vähintään 90 cm (tarpeeksi tilaa tulelle, pizzalle ja sen käsittelyyn), pienemmät ovat liian pieniä. Jos aloitat tällaisen projektin, on turha alkaa näpertelemään, rahallinen säästö pienen ja hieman isomman uunin välillä on olematon. Pienellä tulee rajat heti vastaan, isommalla on mahdollisuuksia enemmän.
  • Perustus pakkasen kestävää betonia ja harjaterästä ja muuta rautaa betonin sitomiseen
  • Runko kannattaa tehdä joko ”leka”-harkoista tai tiilistä, puinen runko menee näpertelyn puolelle ja ei ole lainkaan niin pitkäikäinen verrattuna muurattuun rakenteeseen. Kannattaa muistaa, että itse uuni valetun pöydän lisäksi painaa aika tavalla, siksi puurunko ei ainakaan vakuuta meitä tuulikumpulaisia. Rungon eteen alakotelon yläosaan pistimme sinkittyä 50x50x5 mm kulmarautaa tukemaan rakennetta
  • Uunin pohjalaattaan pakkasenkestävää betonia ja raudoitusverkkoa, paksuus n. 100 mm.
  • Varsinainen lämmitettävän uunin pohja tehdään tulenkestävistä tiilistä. Käytimme omassa uunissamme sekä Tiilerin tulitiiliä, että venäläistä kovempaa tiiltä. Venäläiset ovat parempia, Tiilerin tiilistä puuttuu nykyään joku lisäaine Eu:n säädöksien takia, joka taasen venäläisistä löytyy. Tulenkestävä laasti on ihan ok, mutta sen kanssa saa olla tarkkana, sillä rautakaupat varastoivat sitä ”värikkäissä olosuhteissa” ja mikäli laasti on saanut kosteutta rautakauppiaan varastossa, on tavara entistä ja muistuttaa kuivuessaan ”Yyterin hiekkaa” ja tällöin työ on aloitettava uudestaan. Näin kävi meille (ei muuten ollut ensimmäinen kerta) ja palattuamme lähtöruudun alkuun päätimme muurata tulitiilet perinteisellä muurauslaastilla, joka sitten onnistuikin hyvin. Pohjan tulitiilien alle voi pistää eristeen, esim. hiekka tai lasimurska, joka eristää lämmitettävän pohjan varsinaisesta rungosta. Me päädyimme yksinkertaistamaan kostruktiota ja jätimme eristeen pois.
  • Kupu-osan voi tehdä monella eri tyylillä. Perinteinen tyyli on muurata ensin pyöreä kehä tiilistä, jonka jälkeen muurataan itse kupu iglumaisesti tiili kerrallaan kunnes saavutetaan kuvun laki. Tällöin käytetään kuvun tekemiseen tukia, esim styrox-levyistä, vaneerista , pumpattavaa aurinkopalloa tai hiekkaa muottina. Kuvun muoto voi olla joko matala heti alhaalta kaartuva (napolilainen malli) tai ensin suoraan ylöspäin suuntautuva ja sen jälkeen vasta kupumaiseksi kaartuva (toscanalainen malli). Tämä tyyli on erittäin aikaa vievä, sillä jokainen katon tiili on leikattava oikeaan muotoonsa ja kuvusta ei välttämättä tule pyöreä sisältä, sillä tiilien välille voi tulla korkeuseroja riippuen tukityylistä. Koko kupu voidaan myös valaa, ulkomailla näitä tehdään paljon myös ihan perinteisestä savesta, joka ei ole kestävä ratkaisu Suomen sääolosuhteissa. Yhteishyvän ja Strömsö-ohjelman projekteissa he tekivät kuvun kokonaan tulenkestävästä valumassasta valamalla se siten, että kuvun ulkomuodosta tehdään hiekkalaatikkoon muotti. Tällöin valettava kupu täytyy tehdä vähintään kahdesta palasta (liikuntasauma keskelle). Ongelmaksi tässä tavassa tulee se, että kuvun sisämuodosta ei tule välttämättä täysin tasainen ja tällä tyylillä uunista tulee pieni, koska valetut osat painavat paljon ja ne täytyy nostaa uunin pohjan päälle. Lisäksi liikuntasauma suoraan kuumimmassa kohdassa ei ole optimi ratkaisu. Päädyimme tekemään oman version yhdistämällä perinteinen tulitiilimuuraus ja valettava kupuosa. Päädyimme Toscana-tyyliseen muotoon, koska tällöin uunissa on enemmän toimintatilaa korkeussuunnassa, joka helpottaa työskentelyä. Muurasimme pohjan päälle ensin tulitiilistä kehän käyttäen styrox-mallia apuna, uunin sisähalkaisijasta tuli hieman vajaa 1 metri. Tämän jälkeen peitimme suuosan styrox-levyllä ja täytimme tiilikehän sisäosan hiekalla, jota kastelimme koko ajan. Painovoima auttaa muodon saamista pyöreäksi, tällä tavalla tulenkestävän valumassan muotti saadaan huomattavasti nopeammin ja valmista kupua ei tarvitse liikuttaa yhtään mihinkään vaan se on valmiiksi paikallaan. Hiekan pinnan sidoimme savilaastin ja hiekan sekoituksella. Pinnan annoimme kuivua yön yli. Pystytiilien ja valumassan saumakohtaan leikkasimme palat tulenkestävää villaa liikuntasaumaksi. Tässä meidän versiossamme koko kupu on siis oma kelluva osansa tiilien päällä. Valumassan valannassa kannattaa olla tarkkana vesipitoisuuden kanssa, liian kuiva massa ei pysy heikkamuotin päällä, liian märkä taasen muuttaa valumassan ominaisuuksia huonoon suuntaan. Käytimme käytännössä hieman enemmän vettä kuin valumassan pussiohjeissa oli arvoksi annettu. Tämä osoittautui hyväksi arvoksi ja massa muotoutui hienosti kupumuotin päälle. Annoimme kuvun valun kuivua muutaman päivän. Tämän jälkeen verhoilimme kuvun ulkopinnan tulenkestävällä villalla ja kanaverkolla. Kanaverkon päälle rappasimme pinnan muurauslaastilla, harkkolaasti käy myös tähän operaatioon. Mikäli haluat valmistaa uunissa pidempää haudutusta vaativaa ruokaa (patoja yms.), silloin kannattaa kupu eristää vahvasti ja rakentaa kehikko kuvun ympärille. Me päädyimme ulkonäköseikoista ja sisällä olevasta toisesta leivinuunista johtuen jättämään kuvun esiin, koska tällä uunilla on pääasiassa tarkoitus paistaa pizzaa tulevaisuudessa, haudutetut ruuat teemme sisäleivinuusimme myös tulevaisuudessa. Mikäli uunista haluaa tehdä suomalais-italialaisen sekoituksen, kannattaa hormiin asentaa sulkupelti ja suuaukkoon jonkinlainen eristetty luukku, jotta uunilla voidaan hauduttaa tuntitolkulla ruokia, mutta käyttää myös perinteiseen pizzanpaistoon tulen ollessa sisällä. Tällaisella yhdistellä voi siis tehdä erittäin monipuolisen leivinuunin omaan käyttöön ilman, että täytyy alkaa talon sisärakenteita muuttamaan.
  • Hormin muurasimme tulitiilistä (alaosa) ja nurkista löytyvistä poltetuista reikätiilistä (yläosa). Hormiin teimme pienen lipan eteen, joka estää savun tulemisen suuaukosta ulos ja ohjaa savu ylös hormiin päin.
  • Hormin eteen teimme reikätiilistä vielä koristekaaren, jonka toinen funktio on lisätä korvausilmaa uuniin ja vähentää savun tuloa lipan kanssa suuaukosta ulos. Nämä ideat tuntuvat onnistuneen, sillä savu menee hyvin hormia kautta. Suuaukon mitoitimme siten, että myös uunipelti mahtuu tarvittaessa suuaukosta sisään.
  • Koko uunin rappasimme vielä harkkolaastilla (kestää ulkoilmaa) ja maalasimme koko paketin kahdella erisävyisellä sokkelimaalilla.
  • Pizzalapion teimme alumiinilevystä ja harjanvarresta. Käytännössä toimii todella hyvin ja hinnaksi tuli 2€. Kaupallisiakin lapioita on myynnissä pizzeriatarvikkeita myyvissä liikkeissä.  



Uunin pohja valmis. Tiilien sijoittamista kannen päälle.



Kuvun hiekkamuotin tekoa.


Hiekan poistaminen kuvun alta.


Uuni muurattu valmiiksi.



Ulkopinnan rappausta.


Uuni valmiina maalattuna.


Tuli uunissa uunin keskellä lämmitysvaiheessa. Huomaa hormin lippa, joka ohjaa savun hormiin.


Kuvassa näkyy hyvin, miten liekit siirtyvät hormiin kuvun kautta.


Kuvassa näkyy miten liekit lyövät kattoon pizzanpaiston aikana tulen ollessa uunin sivulla.




Rakensimme uunin ympärille kesällä 2013 pergolan. Kuva keväältä 2014, kesän ensimmäisistä lämmityssessioista.

*TEKSTINI JA KUVIENI KOPIOINTI ILMAN LUPAANI ON KIELLETTY!*