Tein
helatorstaina todella onnistunutta paprikamajoneesia. Majoneesista
tuli melkein liian hyvää. Käytin majoneesin maustamiseen
paahdettua paprikaa, savustettua paprikajauhetta ja chilikastiketta.
Tässä resepti, vaikka sen pitäisi olla salainen, niin hyvää se
on.
TUULIKUMMUN
”SALAINEN” PAPRIKAMAJONEESI
1
punainen paprika
3
kananmunan keltuaista
1
rkl punaviinietikkaa
2
tl sriracha-kastiketta
2
tl savustettua paprikajauhetta
3,5
dl rypsiöljyä
mustapippuria
myllystä
suolaa
maun mukaan
Paloittele
paprika neljään osaan. Paahda paprikapaloja uunissa 225-asteessa
noin 25 minuuttia eli kunnes paprikan kuori alkaa tummumaan. Jäähdytä
paprika ja poista kuori vetäisemällä. Soseuta paprika, lisää
keltuaiset, etikka, sriracha ja paprikajauhe. Vatkaa voimakkaasti.
Lisää öljy nauhana mukaan ja jatka vatkaamista. Kun majoneesi on
paksua tarkasta maku ja lisää vielä mausteita tarpeen mukaan.
Onneksi tarveaineet löytyvät mökkivarastostamme. Täytyy tänä iltana yllättää vieraat omatekemällä majoneesilla. Kiitti kovasti huhtikuisesta piirakkaohjekimarasta. Pikkuisien kinkkupiirakoiden pohjaohje on tosi loistava, ihanan vähärasvainen. Olen tehnyt liotetuista suolasienistä (syksyn ahneutta) tuolla piirakkaohjeella, pikkuisen muita lisäkkeitä vaihdellen, piirakkaa. Hämmästyttävän nopeasti piirakka kuluu kriittisen miehenikin toimesta.
VastaaPoistaPaprikat meni juuri uuniin. Uudet perunat, silli, keitetty kanamuna, salaatti ja tämä "salainen" majoneesi toimii yhdessä takuuvarmasti =)
VastaaPoista