Nyt alkaa uusi sarja. Teen ensin salaatin ja
sen jälkeen käytän samoja aineksia mitä salaatissa on myös johonkin toiseen
ruokaan. Pienin lisäyksin ja muutoksin salaatti muuttuu eri ruoaksi.
Tässä ensimmäisessä osassa salaatti muuttuu piirakaksi.
LOHI-KATKARAPUSALAATTI
100 g savulohta
180 g katkarapuja
2 tomaattia
tilliä
salaatinlehtiä
Kastike:
1 rkl dijon sinappia
1 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
2 tl sokeria
tillisilppua
mustapippuria ja suolaa
Kaikki salaatin ainekset asetellaan
tarjoiluvadille. Sekoita kastike ja pirskottele salaatin päälle.
LOHI-KATKARAPUPIIRAKKA
Pohja:
1 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
50 g voita tai margariinia
1 ½ dl juustoraastetta
2 rkl vettä
Täyte:
100 g savulohta
180 g katkarapuja
2 tomaattia
2 dl ranskankermaa
2 kananmunaa
tillisilppua
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria ja suolaa
Sekoita jauhot ja suola, lisää rasva, juustoraaste ja vesi. Muovaa sileä taikina. Kauli taikina ohueksi
levyksi ja painele piirakkavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin
puoleksi tunniksi. Pistele haarukalla taikinapohjaa muutaman kerran.
Suojaa reunat foliolla ja paista piirakkapohjaa 200 asteessa 8
minuuttia. Sekoita ranskankermaan kananmunat, tillisilppua,
sitruunamehua, pippuria ja suolaa. Lusikoi ranskankermaseos
piirakkapohjan päälle. Asettele savulohi, katkaravut ja
tomaattiviipaleet piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 40
minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti