Kun on syöty mahat täyteen makeaa, on aika siirtyä syömään hurjempia Halloween-herkkuja.
HYYTELÖKALA eli TOMAATTIHYYTELÖ
7 liivatelehteä
2 dl vettä
1,5 rkl kanafondia tai kasvisfondia
4 dl tomaattimehua
1,5 rkl sitruunamehua
tabascoa maun mukaan
suolaa maun mukaan
Tarjoiluun:
vihreitä papuja
herneitä
jäävuorisalaattia
tuoreita yrttejä
Laita liivatelehdet kylmään veteen 5
minuutiksi. Kuumenna vesi, lisää kanafondi. Purista vesi pois
liivatelehdistä ja lisää ne kuumaan kanaliemeen samalla hyvin
sekoittaen. Lisää myös tomaattimehu, sitruunamehu ja mausta liemi.
Kaada liemi vuokaan esim. kalanmalliseen. Laita hyytymään
jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi. Kumoa tarjoiluvadille
ja tarjoa lisäksi kasviksia.
NAKKISORMIHODARIT
Sämpylöitä
Sormet:
nakkeja
Kynnet:
mantelilastuja
Veri:
ketsuppia
Käytä valmiita sämpylöitä tai
leivo alla olevan reseptin mukaan. Kuumenna nakit, tee pieni viito
toiseen päähän ja kiinnitä kynnet. Tarjoa ketsupin kanssa.
Sämpyläresepti:
250 g kypsiä perunoita (jauhoinen
lajike)
3 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl sokeria
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
noin 4 ½ dl vehnäjauhoja
Sämpyläresepti: Muusaa kuoritut
perunat haarukalla, sekoita maito perunan kanssa. Lämmitä
peruna-maitoseos kädenlämpöiseksi. Liota hiiva sekaan, lisää
sokeri, suola ja öljy. Lisää jauhot vähitellen. Vaivaa taikina
käsin tasaiseksi. Taikinaa ei tarvitse vaivata kauan vain sen
verran, että kaikki ainekset ovat kunnolla sekaisin ja taikina
tuntuu pehmeältä. Anna taikinan kohota puoli tuntia lämpimässä
paikassa. Leivo taikina soikeiksi sämpylöiksi, anna niiden kohota
liinalla petettynä noin 30 minuuttia. Paista sämpylöitä 200
asteessa 15 minuuttia.
KÄRPÄSSIENET
Kärpässienen lakki:
tomaatti
Kärpässinen jalka:
mozzarellajuustoa
Kärpässienen pilkut:
majoneesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti