lauantai 5. huhtikuuta 2014

RESEPTIEN AARTEET TALTEEN



Sain Gummerukselta Verna Kaunisto-Feodorowin kirjan Reseptien aarteet - sukupolvelta toiselle. Tähän kirjaan on talletettu kirjan tekijän suvun herkullisimmat reseptit jopa viiden sukupolven ajalta. Kirja esittelee suvun ihmiset heidän reseptiensä kautta. Kauniisti kuvitetusta kirjasta löytyy monipuolisesti erilaisia reseptejä, liha-, kala- sekä kasvisruokia, leivonnaisia ja säilykkeitä. Kirjassa on hyvin perinteisten reseptien ohella kirjan tekijän sekä hänen sukunsa omia ruokaoivalluksia.

Minusta on hienoa, että jokin ruoka tuo mieleen itselle tärkeän ihmisen. Kun teen jotain lapsuudesta tuttua ruokaa on kuin joku lähisukulainen olisi tullut kylään. Lapsuuden ruoat tuovat mieleen useita hyviä muistoja. Tuoksut, maut ja muistot liittyvät yhteen.



Kirjasta Reseptien aarteet löytyy paljon tutunoloisia reseptejä. Minunkin mummoni teki juuri tämänkaltaista makaronilaatikkoa kun olin lapsi.

Kirja muistuttaa upeasti siitä miten tärkeää on, että rakkaat reseptit taltioidaan ja ne siirtyvät sukupolvelta toiselle. Monet reseptit on kirjoitettu kiireessä lippusten ja lappusten taakse ja ne saattavat hävitä ihan tahtomattakin ajan kuluessa. Kysele siis äidiltä, mummolta ja muilta sukulaisilta parhaita reseptejä itsellesi ja talleta ne tavalla tai toisella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti