RUOKAPYRAMIDIHUIJAUS

Sain Atenalta Susanna Kovasen ja Harri Lapinojan kirjan Ruokapyramidihuijaus. Kun kirja tuli postissa mieheni Jukka nappasi kirjan heti itselleen ja sanoi, että hän voikin tehdä tästä arvostelun koska on lukenut monia alan kirjoja ja perehtynyt aiheeseen vielä enemmän kuin minä.

Susanna Kovasen ja Harri Lapinojan kirja ”Ruokapyramidihuijaus” iskee käsittelemäänsä aiheeseen kirjalla, jota tässä mittakaavassa ei olla aiemmin pelkästään suomalaisin voimin tehty. Allekirjoittanut on itsekin lukenut läpi ulkolaisten samaa aihetta käsitteleviä kirjakäännöksiä usempiakin kuten Andreas Eenfeldtin ”Ruokavallankumous”, Mats-Eric Nilssonin ”Aitoa ruokaa”, Uffe Ravnskovin ”kolesteroli-myytti”, Mary Enigin/Sally Fallon ”Syö rasvaa ja laihdu”, Robert C. Atkinsin ”Atkinsin Dieetti” jne. Suomessa tulee lähinnä mieleen Antti Heikkilän kirjat ja Pirjo Saarnian ”ruoan terveysvaikutukset”, jotka ainakin osittain sivuavat Susannan ja Harrin kirjan aihealuetta. Oheisista kirjoista osa on painottunut vahvasti vähähiilihydraattisen ruokavalion ohjeistamiseen ja ajatusmaailmaan, mutta samalla käsittelevät myös ruokateollisuutta ja virallisen ravitsemustieteen myyttejä.

Arvosteltavan kirjan kirjailijat ovat ottaneet selvästi tavoitteekseen kerätä kasaan kirjan, joka kävisi mahdollisimman laajasti läpi koko aihealueen vedätykset ja myytit, joita meille kuluttajille joka päivä median valtavasta tuutista toitotetaan loppumattomalla syötöllä. Kirja on ikään kuin ruokavedätyksen Akun veljenpoikien ”sudenpentujen käsikirja”; kirja, josta löytyy vastaus jokaiseen kysymykseen, joka lukijaa on mietityttänyt. Haaste on ollut kunnianhimoinen ja tästä johtuen ensimmäinen mielikuva koko kirjasta on sen paksuus ja sivumäärä (lähemmäs 400 sivua kokonaisuudessaan). Toinen kirjan silmiinpistävä piirre on sen suuri viite/lähdelistaus. Pelkkiä lähdemateriaaleja, joita kirjassa on lainattu, löytyy listattuna yli 20 sivun verran ja kappalemäärältään niitä on 581! Kyseessä on siis selvästi enemmänkin eri lähdemateriaalien pohjalta rakennettu kirja kuin pelkkiin kirjailijoiden omiin mielipiteisiin nojaava teos. Hetkittäin tulee kirjaa lukiessa mieleen, että onko tässä ollut aikomus tehdä materiaalista joku väitös yms. tutkimus, mutta kustantajan kiinnostuttua materiaalista, päädyttiinkin tämä painamaan kirjana.

Pidän kirjasta sen selkeän ja johdonmukaisen kirjoitustavan takia. Kirjassa esitellään aiheen tiimoilta aina molempien puolien näkemykset ja selkeästi edetään seuraavaan lähteeseen ja aiheen lopussa kerrataan perusväittämä ja perustelut sen virheellisyyteen. Kirjassa ei myöskään sorruta suhtautumaan liian fanaattisesti aiheisiin. Monet esim. Andreas Eenfeldt, Uffe Ravnskov ja Antti Heikkilä omissa kirjoituksissaan lähtevät usein viemään asiaansa kovalla kiihkolla eteenpäin tehden välillä hallaa koko asialle, koska osa ihmistä niputtaa tällöin kirjoitukset helposti kylähullun kirjoittamiksi ja eivät mieti omassa pienessä päässään aihetta sen pidemmälle. Toisaalta Susannan ja Harrin kirjassa on myös vaarana se, että kirja on yksinkertaisesti nykyihmiselle liian tylsä. Nykyään kun kirjojenkin pitäisi olla valmiiksi prosessoitua ”pikaruokaa”. Tämä toisaalta voi karkottaa osan potentiaalisista lukijoista, mikä on harmi lähinnä näiden ihmisten puolesta. Kirja on siis oikeasti erittäin hyvä ja mielestäni jokaisen ihmisen, joka vähäänkään on kiinnostunut siitä, mitä suuhunsa joka päivä tunkee, pitäisi tämä kirja lukea ajatuksella läpi. Koska itse olen alan kirjallisuutta vuosien aikana lukenut, suurin osa aiheista on minulle ennestään tuttuja. Erittäin positiivista kirjassa se, että se on ottanut todella paljon pelkästään Suomessa vallalla olevia asioita esille. Näitä kun ei ulkolaisista kirjoista löydy. Esimerkkinä maitoa käsittelevä osuus on todella kattava ja täynnä paljon sellaista asiaa, joista allekirjoittanut ei ollut aiemmin lukenut tai tiennyt ja näitä tuli selvitettyä itselle juuri tämän kirjan ”Maito on terveysjuomaa”-osion kautta. Samoin joutsenmerkit ja muut merkit ja varsinaisen ydin näiden merkkien takana on hyvin seikkaperäisesti selvitetty kirjan näitä käsittelevässä osiossa. Lisäaineiden osuus on jätetty ilmeisesti tarkoituksella pieneksi tämän kirjan osalta. Ottamalla myös nämä enemmän mukaan kirjan sisältöön olisi täydentänyt kirjan käsikirjamaista otetta. Toisaalta esim. Mats-Eric Nilssonin suomennettu ”Aitoa Ruokaa”-kirja käsittelee tätä osuutta sen verran laajasti, että toisinnon vaara olisi ollut ilmeinen.

Myös luomun osalta olisin kaivannut ehkä syvällisempää pohdintaa koko luomu-ilmiön taustasta ja ristiriidoista koko luomu-teollisuuden takana. Esimerkkinä kirjasta puuttuvista luomupuolen aiheista mainittakoon, että lähimetsässä luonnonmukaisesti kasvanutta mustikkaa, puolukkaa tai suppilovahveroa ei luomuksi lasketa. Tämä siksi, että ko. metsää ei ole sertifioitu ns. luomu-metsäksi. Koneisto on siis rakentanut järjestelmän, jolla rahastetaan merkin saamiseksi oikeasti luonnonmukaiselle tuotteelle. Yhtä lailla riistaeläimet ja kaikki villivihannekset eivät ole virallisen määrittelyn mukaan luomua. Toisena esimerkkinä kanalapuolella koko munivien kanojen luomusäännöt on tehty lähinnä Etelä- ja Keski-Euroopan ilmaston mukaan. Suomen ilmastossa kun kanoja ei voi pitää koko vuotta vapaasti ulkona kulkevana. Käytännössä luomukanaloissa pidetään ikkunat kiinni suurimman osan ajasta, koska nykyiset kanalajit eivät ole rauhallisia tällaisessa valomäärässä sekä munivat tällöin mihin tahansa. Kanat etsivät siis suojaisen varjopaikan, eivätkä muni pelkästään pesiin, joka huonontaa lopputuotteen (= muna) laatua. Samoin lannan syönti vapaan kanan kanaloissa (mukaan lukien luomukanalat) on ongelma, jota ainakin Ruotsin puolella on jo tutkittu.

Yhtenä erittäin positiivisena asiana kirjassa näen tämän iänikuisen kaloriteorian seikkaperäistä purkamista. Tämän osioin luettuani ei tule mieleenkään miettiä mitään mitä suuhun tungen kaloriteoria mielessäni. Tämä teoria on hakattu meidän tajuntaan niin THL:n kuin kaikkien muidenkin virallisten tahojen taholta vuosikymmenien aikana. Samoin kaikki ns. viralliset tahot, joista hyvin moni on pelkästään rekisteröityjä yhdistyksiä (diabetesliitto, sydänliitto, leipätiedotus) saavat oman osansa kirjan eri osioissa. Samoin ko. yhdistysten liittymät teollisuuteen on käsitelty. Ilmeisesti tietoisesti kirjasta on kuitenkin jätetty virallisten ravitsemustahojen kaupalliset liittymät lääke- ja ruokateollisuuteen pois. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä täysin vedenpitävää materiaalia kirjan muun materiaalin hengessä on todella vaikea, jos ei jopa mahdotonta saada kerättyä yhteen. Tällaista materiaalia julkaistessa myös erinäiset kunnianloukkaus yms. syytteet olisivat joka tapauksessa edessä. Siksi tämän osion jättäminen pois kirjasta on viisas päätös.

Lopuksi totean vielä, että suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti kaikilla lukutaitoisille ihmisille. On paljon parempi tietää tästäkin asiasta enemmän kuin vähemmän. Samalla tieto voi muuttaa myös lukijan kulutuskäyttäytymistä parempaan suuntaan tulevaisuudessa.

T. Jukka Sillanpää