Näytetään tekstit, joissa on tunniste TÄYTETYT CHILIT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TÄYTETYT CHILIT. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. kesäkuuta 2016

JUHANNUSMENU

Juhannuksena syödään varhaisperunoita, grillataan ja ollaan mahdollisimman paljon ulkona satoi tai paistoi. Tämä juhannusmenu saa veden kielelle.


PERUNATIKKARIT
juuri keitettyjä pieniä varhaisperunoita

Perunat tökätään tikun nokkaan ja dipataan voikukka-leipäpestoon tai jogurtti-tillikastikkeeseen.

Voikukka-leipäpesto
4 dl nuoria voikukanlehtiä silputtuna
2 rkl dijonsinappia
0,5 tl mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä maun mukaan
noin 2 dl öljyä
1 dl parmesaanijuustoraastetta
2 viipaletta kuivaa leipää murennettuna

Laita monitoimikoneeseen voikukanlehdet, suola, mustapippuri ja sinappi. Lisää öljy ohuena nauhana koneen käydessä. Lisää lopuksi parmesaani ja leivänmurut. Sekoita hyvin.

Jogurtti-tillikastike
2 dl maustamatonta jogurttia
noin 1 rkl sitruunamehua
tuoretta tilliä
suolaa maun mukaan

Silppua reilusti tilliä jogurtin joukkoon, mausta sitruunalla ja suolalla.



BATAATTISALAATTI
1 kg bataatteja
1 punainen paprika
2-3 lehtisellerin vartta
pieni punasipuli
1 rkl jalapenoja hienonnettuna
Kastike:
1,5 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl valkoviinietikkaa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Lisäksi:
tuoretta korianteria

Pese ja kuivaa bataatit. Tee terävällä veitsellä muutama pisto bataatteihin. Kypsennä bataatteja uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia. Jäähdytä bataatit, kuori ja paloittele kuutioiksi. Leikkaa punasipuli hienoksi silpuksi, paloittele sellerinvarret ja paprika. Sekoita kastikkeen ainekset. Yhdistä kaikki ainekset toisiinsa. Silppua pinnalle reilusti tuoretta korianteria.



MAUSTEISET BROILERINSIIVET
noin 500 g luomubroilerin siipipaloja
Marinadi ja kastike:
2,5 dl kanalientä
0,5 dl omenasiiderietikkaa
0,5 dl soijakastiketta
2 rkl öljyä
2 rkl fariinisokeria
1 laakerinlehti
0,5 tl korianterinsiemeniä
0,5 tl kokonaisia mustapippureita
(tarvittaessa suurustetta: vähän vettä ja maissitärkkelystä)

Sekoita marinadin ainekset ja laita siipipalat liemeen. Laita astia jääkaappiin ja anna marinoitua pari tuntia. Siirrä siipipalat liemineen kattilaan ja keitä noin 20 minuuttia. Nosta siivet liemestä, mutta älä kaada lientä pois. Siivilöi liemi ja keitä hiljalleen kasaan, suurusta tarvittaessa. Grillaa siivet molemmin puolin.




TÄYTETYT CHILIT
vihreitä chilejä
Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoreita yrttejä
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Tee viilto chilien kylkeen, poista siemenet. Sekoita täytteen ainekset ja täytä pikkulusikalla chilit. Nosta chilit grilliin ehjä puoli alaspäin. Grillaa hetki, että chilit saavat väriä. Nosta täytetyt chilit folion päälle ettei täyte valu grilliin. Anna chilien kuumentua vielä kunnolla.




GRILLATUT PÄÄRYNÄT
2 päärynää
Marinadi:
2 dl sokeria
1,5 dl vettä
pala tuoretta inkivääriä
1 kanelitanko
1 tähtianis
2 rkl rommia

Kuori ja halkaise päärynät puoliksi, poista siemenkota. Leikkaa inkivääri silpuksi. Laita kattilaan sokeri, vesi, inkivääri, kaneli ja tähtianis. Kiehauta kunnes sokeri on sulanut. Mausta liemi rommilla ja anna jäähtyä vähän. Laita päärynät liemeen. Anna päärynöiden marinoitua pari tuntia. Ota päärynät pois liemestä ja grillaa grillipellin päällä karamellinen pinta päärynöihin. Tarjoa kuumat päärynät jäätelön kanssa.

lauantai 2. elokuuta 2014

ERITTÄIN HYVÄÄ



Tänään oli Sauvon Elopäiville saapunut väkeä sankoin joukoin. Näin paljon väkeä näkee Sauvossa vain kerran vuodessa. 

Ostimme markkinoilta rasian vihreitä chilejä paikalliselta luomuviljelijältä. Pakkauksen päällä ei ollut merkintää tulisuudesta eikä lajista. Chilit olivat sen verran isoja, että arvelimme niiden olevan aika mietoja ja soveltuvan hyvin täytettäviksi. Kotona makutesti osoitti, että chilit olivat keskenään hyvin erivahvuisia. Chileistä tuli täytteineen kuitenkin niin hyviä, että ne saivat runsaasti kehuja ruokapöydässä. Chilien kaveriksi sopivat erittäin hyvin broilerivartaat ja yksinkertainen caprin salaatti.


TÄYTETYT CHILIT
mietoja isoja vihreitä chilejä
Täyte:
maustamatonta tuorejuustoa
aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
tuoreita yrttejä
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Tee viilto chilien kylkeen, poista siemenet. Sekoita täytteen ainekset ja täytä pikkulusikalla chilit. Nosta chilit grilliin ehjä puoli alaspäin. Grillaa hetki, että chilit saavat väriä. Nosta täytetyt chilit folion päälle ettei täyte valu grilliin ja anna kuumentua vielä kunnolla.



CAPRIN SALAATTI
kypsiä tomaatteja
mozzarellaa
basilikaa
timjamia
oliiviöljyä

Leikkaa tomaatit ja mozzarella viipaleiksi. Lado lautaselle vuorotellen, ripottele pinnalle yrtit ja lorauta päälle öljyä.



BROILERIVARTAAT
broilerifileitä
Marinadi:
öljyä
sitruunamehua
soijakastiketta
mangochutneyta
savustettua paprikajauhetta
jeeraa eli juustokuminaa
itsetehtyä curryjauhetta

Leikkaa broilerit suikaleiksi ja laita marinoitumaan pariksi tunniksi. Pujottele vartaisiin ja grillaa kypsäksi.