keskiviikko 5. helmikuuta 2014

RIISIKAKUISTA RUOKAA


Riisikakut ovat yllättävän monipuolisia, ne käyvät jopa broilerin leivitykseen ja vaikka salaatin sekaan.


VIHREÄ RAPEA SALAATTI
riisikakkuja kuutioituna
valkosipulinkynsi ohueksi siivutettuna
oreganoa
timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
jäävuorisalaattia
rucolaa
avokadoa
marinoituja artisokansydämiä paloina
oliiviöljyä
balsamietikkaa

Kuumenna öljy paistinpannussa, lisää valkosipulisiivut sekä riisikakkukuutiot. Kääntele kuutioita hetki pannulla, mausta yrteillä, pippurilla ja suolalla. Laita revitty salaatti, rucola, avokadot sekä artisokat suurelle lautaselle ja ripottele riisikakkukuutiot pinnalle juuri ennen tarjoilua. Pirskota pöydässä vielä oliiviöljyä ja balsamietikkaa salaatin päälle.



RIISIKAKKUKUORRUTETUT BROILERIT
broilerin fileitä
suolaa ja mustapippuria
maustettuja riisikakkuja jauhettuna (esim. chilin makuisia)
parmesaanijuustoraastetta
öljyä tai voita paistamiseen

Hiero ensin fileiden pintaan suolaa ja pippuria. Sekoita jauhetut riisikakut ja parmesaani. Kierittele broilerifileet riisikakku-parmesaaniseoksessa. Paista nopeasti kuumalla pannulla molemmin puolin kauniin värisiksi. Siirrä fileet uunivuokaan ja kypsennä broilerit uunissa 200 asteessa täysin kypsiksi. Tarjoa vaikka kasvisten sekä pestosta ja kermaviilistä sekoitetun kastikkeen kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti