tiistai 2. kesäkuuta 2015

Monipuolinen viinietikka



Olen mukana Rajamäen etikoiden ja Indiedaysin kampanjassa. Viinietikat ovat minulle jo entuudestaan erittäin tuttuja. Ahkerassa käytössä ruoanlaitossa ovat punaviinietikka ja valkoviinietikka, toisinaan myös omenaviinietikka.


Nyt oli kiva päästä testaamaan myös muita Rajamäen viinietikoita. Seuraavissa resepteissäni olen käyttänyt Yrttivalkoviinietikkaa, Sitruunavalkoviinietikkaa ja Vadelma & persikka-omenaviinietikkaa. Viinietikat ovat monipuolisia säilönnässä ja ruoanlaitossa. Kesäisin käytän viinietikoita eniten marinointiin ja salaattien kastikkeisiin.


Bataattisalaatti on värikäs ja maistuva lisäke esimerkiksi grilliruokien seuraksi. Raskas majoneesikastike on korvattu Yrttivalkoviinietikalla maustetulla jogurtilla.

BATAATTISALAATTI
1 kg bataatteja
1 punainen paprika
2-3 lehtisellerin vartta
pieni punasipuli
1 rkl jalapenoja hienonnettuna
Kastike:
1,5 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl Rajamäen Yrttivalkoviinietikkaa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Lisäksi:
tuoretta korianteria

Pese ja kuivaa bataatit. Tee terävällä veitsellä muutama pisto bataatteihin. Kypsennä bataatteja uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia. Jäähdytä bataatit, kuori ja paloittele kuutioiksi. Leikkaa punasipuli hienoksi silpuksi, paloittele sellerinvarret ja paprika. Sekoita kastikkeen ainekset. Yhdistä kaikki ainekset toisiinsa. Silppua pinnalle reilusti tuoretta korianteria.



Nämä broilerivartaat osoittautuivat todella hyviksi. Tein vartaita tällä samalla reseptilläni kahtena peräkkäisenä viikonloppuna hyvällä menestyksellä. Voi olla, että kannattaa tehdä heti tupla-annos.

BROILERIVARTAAT
500 g broilerinfileetä
Marinadi:
4 rkl öljyä
2 rkl Rajamäen Sitruunavalkoviinietikkaa
2 tl soijakastiketta
2 tl fariinisokeria
1 tl currytahnaa
mustapippuria myllystä

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Leikkaa liha suikaleiksi ja laita lihat marinoitumaan pariksi tunniksi jääkaappiin. Ota lihat marinadista, pujota vartaisiin ja grillaa kypsäksi.



Päätin kokeilla hyvän tuoksuista Vadelma & persikka-omenaviinietikkaa mansikkajälkiruokaan, eikä ollut lainkaan hullumpi idea.

MARINOIDUT MANSIKAT JA APPELSIINIT
noin 4 dl mansikoita
2 appelsiinia
Marinadi:
2 rkl sokeria
2 tl Rajamäen Vadelma & persikka-omenaviinietikkaa
Lisäksi:
tuoretta minttua

Leikkaa appelsiinit kalvottomiksi paloiksi. Halkaise mansikat. Sekoita sokeri ja vadelma & persikka-omenaviinietikka kulhossa, lisää mansikat kulhoon ja pyörittele varoen marinadissa. Lisää mukaan vielä appelsiinit ja sekoita. Laita tarjolle esimerkiksi jäätelön kanssa ja koristele annokset tuoreella mintulla.


Lisätietoa tuotteista löytyy Rajamäen verkkosivuiltaVoit osallistua myös Rajamäen kesäiseen kisaan jakamalla kuva omasta kesäherkustasi tagattuna @rajamaen #rajamäenkesä #makusalaisuus. Joka viikko kesä- ja heinäkuun ajan arvotaan osallistuneiden kesken palkinnoksi Rajamäen kesäinen tuotepaketti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti