tiistai 7. tammikuuta 2014

TÄYTETTYÄ KAKKUA


Täytekakun resepti on puuttunut blogistani. Tässä hedelmillä koristeltu mehevä mansikkatäytekakku.


TÄYTEKAKKU
Pohja:
4 kanamunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
Kostutus:
1,5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
5 kpl liivatelehteä + 2 rkl maitoa
5 dl mansikoita
0,5 dl sokeria
4 dl vaniljajogurttia
2 dl kuohukermaa
Kuorrutus:
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
Koristelu:
hedelmiä tai marjoja

Valmista pohja: Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhoseos siivilän läpi, sekoita. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun uunivuokaan. Paista 175 asteessa 30-40 minuuttia. Kumoa leivinpaperille. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan. Valmista täyte: Laita liivatelehdet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Soseuta mansikat ja mausta sokerilla. Sekoita mansikkasose jogurttiin. Liuota kuumaan maitoon liivatelehdet, älä keitä. Kaada jäähtynyt liivateseos jogurttiseokseen koko ajan sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää viimeisenä seokseen. Vuoraa kakkuvuoka muovikelmulla. Laita yksi kakkulevy vuokaan, kostuta. Kaada puolet täytteestä vuokaan kakkulevyn päälle. Aseta toinen kakkulevy tämän päälle, kostuta ja kaada loput täytteestä vuokaan. Laita viimeinen kostutettu kakkulevy päällimmäiseksi. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Kumoa kakku tarjoiluvadille. Kuorruta kermavaahdolla ja koristele hedelmillä tai marjoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti