Pihlajat
notkuvat painavina punaisista marjoista metsän reunassa. Oman pihan
omenapuut ovat alkaneet pudotella pieniä kirpeitä omenoita.
Molemmille löytyy nyt käyttöä. Kaurapuuroon saa näistä kahdesta
kaivattua lisämakua ja samalla potkua päivään. Lisään vielä
makeutta ja rapeutta hunajaisista paahdetuista kaurahiutaleista, annos on valmis. Tee pihlajanmarjakiisseli ja hunajapaahdetut
hiutaleet jo edellisenä päivänä valmiiksi, niin syksyinen aamupuuro
valmistuu ripeästi.
HUNAJAPAAHDETUT
KAURAHIUTALEET
1
dl kaurahiutaleita
nokare
voita
2
rkl hunajaa
Sulata
voi pannulla, lisää kaurahiutaleet ja anna voin imeytyä
hiutaleisiin. Lisää hunaja, paista samalla sekoittaen kunnes
hiutaleet saavat väriä. Kumoa kaurahiutaleet leivinpaperin päälle
jäähtymään.
PIHLAJANMARJAKIISSELI
4
dl pihlajanmarjoja
1
l vettä
1
dl sokeria
3
rkl perunajauhoja + tilkka kylmää vettä
Laita
kattilaan vesi ja pihlajanmarjat. Keitä kunnes marjat pehmenevät.
Purista marjat siivilän läpi. Mausta puristettu mehu sokerilla,
kuumenna kiehuvaksi. Sekoita perunajauhot hyvin pienen määrään
vettä ja kaada kattilaan samanaikaisesti vispilällä sekoittaen.
Anna kiehahtaa ja ota kattila pois liedeltä. Jäähdytä kiisseli.
OMENAKAURAPUURO
5
dl kaurahiutaleita
1
l maitoa (tai vettä)
vähän
suolaa jos haluat
noin
2 omenaa pieninä kuutioina
Mittaa
kaurahiutaleet ja neste kattilaan. Laita puuro kiehumaan hiljalleen.
Kun puuro on lähes valmis lisää pilkotut omenat ja anna puuron
muhia vielä hetki kannen alla. Tarjoa pihlajanmarjakiisselin ja
paahdettujen kaurahiutaleiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti