Selailen helsinkiläisen
ravintoloitsijan Marc Aulénin uutta Sopat!-kirjaa jo ties kuinka
monetta kertaa. Sain kirjan Gummerukselta. Sopat!-kirjaa selaa ja
lueskelee mielellään herkullisten kuvien ja mainioiden reseptien
vuoksi.
Sopat!-kirjan reseptejä on kehuttu ja
ne vaikuttavatkin oikein maukkailta. Reseptit on kirjoitettu hyvin
selkeästi. Meillä kotona keittoja keitellään ahkerasti, joten
aion taatusti testata useampaakin resepteistä. Kirjan tekijän
ruokafilosofia on aika pitkälti samanlainen kuin itselläni,
halvoista ja tavallisistakin raaka-aineista saa loistavaa ruokaa.
Valokuvaajana kirjassa on
eteläkorealainen Jaeseong Park ja hänen työnjälkeä on kehuttu
myös kovasti. Kirja on täynnä hienoja kuvia. Odotin kyllä todella
lennokkaita ja erilaisia kuvia kansikuvan perusteella. Ruokakuvat
ovat värikkäitä, mutta kuitenkin aika perinteisiä. Olen kyllä
itsekin huomannut, keittoruokia on todella hankala kuvata jotenkin
omaperäisesti.
Kirjassa on kaksi eri osiota,
ensimmäisessä osassa Marc Aulén kertoo ravintolastaan tuttuja
reseptejään ja toisessa osiossa julkkikset antavat omia
soppareseptejä. Muun muassa kaikki kolme von Hertzenin veljestä
kertovat suosikkireseptinsä. Mielestäni näistä aiheista olisi
voinut tehdä vaikka kaksikin eri kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti