torstai 27. maaliskuuta 2014

VIISI RUOKAISAA SALAATTIA


Salaatit valmistuvat nopeasti, ne voivat olla hyvin ruokaisia ja sellaisenaan kokonainen ateria.


LOHI-KATKARAPUSALAATTI
100 g savulohta
180 g katkarapuja
2 tomaattia
tilliä
salaatinlehtiä
Kastike:
1 rkl dijonsinappia
1 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
2 tl sokeria
tillisilppua
mustapippuria ja suolaa

Kaikki salaatin ainekset asetellaan tarjoiluvadille. Sekoita kastike ja pirskottele salaatin päälle.



PAPUSALAATTI
150 g vihreitä papuja (pakaste)
100 g vuohenmaitojuustoa
minitomaatteja
punasipulia ohuina renkaina
2 kananmunaa keitettynä
Kastike:
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl vettä
3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Kiehauta papuja noin kolme minuuttia vähässä vedessä, valuta pavut. Sekoita kastikkeen ainekset ja laita punasipulirenkaat hetkeksi siihen marinoitumaan. Asettele salaatin ainekset tarjoiluvadille ja lusikoi päälle kastiketta.



WALDORFIN SALAATTI
300 g juuriselleriä ohuina suikaleina
1 sellerinvarsi ohuina viipaleina
500 g omenaa suikaleina
100 g saksanpähkinöitä
Kastike:
1 dl majoneesia
1 dl turkkilaista jogurttia
2 tl viinietikkaa
1 tl sokeria
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
Tarjoiluun:
salaatinlehtiä

Sekoita kaikki salaatin ainekset kastikkeen kanssa. Laita tarjolle salaatinlehtien päälle.




COUSCOUS-NAKKISALAATTI
2 dl couscous-suurimoita
2 dl kasvislientä
noin 200 g nakkeja
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 rkl valkoviinietikkaa
tuoretta persiljaa ja minttua
mustapippuria myllystä
salaatinlehtiä
1 avokado
100 g herneitä
50 g kuivattuja karpaloita

Laita couscous-suurimot kulhoon, kaada kuuma kasvisliemi päälle. Sekoita, anna turvota pari minuuttia peitettynä, lisää oliiviöljy, sitruunamehu ja viinietikka, mausta tuoreilla yrteillä ja pippurilla. Paloittele nakit ja paista hetki pannulla. Kuumenna herneet. Kuori ja paloittele avokado. Asettele tarjoiluvadille salaatinlehtiä. Yhdistä nakit, couscous, avokado, herneet ja karpalot, annostele salaatinlehtien päälle.



LIHAROSOLLI
300 g naudanfileetä
3 perunaa
3 porkkanaa
1 punajuuri
2 suolakurkkua
100 g hapankaalia
1 dl smetanaa
0,5 dl majoneesia
suolaa maun mukaan
pippuria myllystä
salaatinlehtiä

Keitä naudanliha suolavedessä, jäähdytä liha ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Keitä perunat, porkkanat ja punajuuri, jäähdytä. Kuori ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös suolakurkut. Laita leikatut ainekset astiaan ja lisää hapankaali. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon smetana ja majoneesi. Vuoraa tarjoiluastia salaatinlehdillä ja lisää astiaan valmis rosolli.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti