keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

MAKEAT JA SUOLAISET LETUT JÄMISTÄ


Lettuja jämistä, ei lainkaan hullumpi ajatus. Edelliseltä aterialta yli jäänyt keitetty riisi sujahtaa mukavasti lettutaikinan sekaan. Itse käytin jasmiiniriisiä ja letuista tuli hyvän makuisia. Porkkanamehun puristamisesta jää yli hienojakoista porkkanamassaa, sen voi lisätä lettutaikinaan. Porkkanamassaletuista tulee todella pehmeitä ja suussa sulavia.


RIISILETUT
3 dl keitettyä riisiä
2 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,5 tl kardemummaa
ripaus suolaa (maun mukaan)
0,5 dl öljyä

Vatkaa kananmunat kevyesti. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja anna taikinan turvota noin puoli tuntia. Paista pieniä lettuja pannulla. Annoksesta tulee noin 15 pientä riisilettua. Tarjoa mansikkahillon kanssa.



PORKKANALETUT
3 dl porkkanamassaa (tuoremehun teosta ylijäänyttä)
3 kananmunaa
5 dl maitoa
1 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
noin 1 tl suolaa
ripaus muskottia
0,5 dl öljyä

Vatkaa munat kevyesti kulhossa, lisää maito, kaurahiutaleet, jauhot, mausteet ja öljy. Anna taikinan turvota hetki. Lisää porkkanamassa juuri ennen paistamista. Paista lettupannulla pieniä lettuja. Annoksesta tulee noin 20 pientä porkkanalettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti