torstai 26. syyskuuta 2013

VIELÄKÖ MAISTUISI OMENAHERKKU?



Pakkanen jo nipistelee aamuisin. Vaan vielä on paljon omenoita puissa. Paljon olen käyttänyt ruokiin, leivonnaisiin ja hilloihin. Iso osa on putoillut tuulen tuiverruksesta maahan ja jää metsäkauriiden kaiveltaviksi talvella lumen alta.



OMENAKUPPIKAKUT
Taikina:
150 g margariinia
1 ½ dl ruokokidesokeria
2 kananmunaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhetta
½ tl kanelijauhetta
½ kardemummajauhetta
½ inkiväärijauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
2 dl omenaraastetta
Kuorrute:
50 g voita sulatettuna
4 dl tomusokeria
2 rkl appelsiinimehua
Pinnalle:
paahdettuja mantelilastuja

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita jauhot ja jauheet, lisää ne taikinaan sekä viimeisenä omenaraaste. Jaa taikina muffinssipellin koloihin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Taikinasta tulee noin 12 kuppikakkua. Anna kakkujen jäähtyä. Tee kuorrute lisäämällä tomusokeri ja appelsiinimehu sulatettuun voihin. Levitä kuorrute leivonnaisten päälle ja paina muutama mantelilastu pinnalle.




OMENAHERKKU
4 keskikokoista omenaa
2 rkl sokeria
ripaus kanelia
Pinnalle:
100 g margariinia
1 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita

Kuori ja lohko omenat, laita voideltuun vuokaan. Ripottele sokeria ja kanelia päälle, sekoita. Sulata margariini, sekoita joukkoon sokeria ja kaurahiutaleet. Levitä seos omenoiden päälle ja kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa vaniljakastikkeen, jäätelön tai jogurtin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti