tiistai 27. huhtikuuta 2021

Unelmien aamupalat

 

 

Uusimmasta kirjastani Aamupalat ja välipalat saat nopeita, herkullisia ja terveellisiä reseptejä arkiaamuiksi ja unelmien aamupalalle. Tilaa kirja esimerkiksi Adlibris-verkkokirjakaupasta.

 

Kysyin maaliskuun kirja-arvonnan yhteydessä ”Mitä haluaisit syödä aamupalaksi, jos saisit valita mitä vain?”. Sain todella paljon erilaisia vastauksia, kiitos kaikille osallistujille. Tässä yhteenveto runsaasta kattauksesta:

Juomana ylivoimainen on tietysti kahvi. Myös kaakao sai kannatusta. Tuore juuri puristettu appelsiinimehu ja omenatuoremehu maistuisi monelle. Kuohuviiniäkin kaivattiin jo aamulla.

Pääsääntöisesti aamupalatoiveet ovat terveellisiä. Jogurttia, erityisesti luonnonjogurttia, soijajogurttia ja kreikkalaista jogurttia mansikkahillolla. Marjasmoothie ja mansikkarahka antavat voimaa aamuvarhain.

Tuoreet marjat saavat kannatusta; esimerkiksi mansikat, mustikat ja vadelmat. Raikkaat tuoreet hedelmät ja hedelmäsalaatti piristävät.

Puuro maistuisi monelle, tietysti kaurapuuro, mutta myös uunihirssipuuro saivat ääniä.

Kananmunia eri tavalla valmistettuina, esimerkiksi 4 minuuttia keitettynä, munakokkelina ja paistettuna. Myös pekonia kaipaa moni aamupalakseen.

Leipää eri muodoissa; paahtoleipää, kaurasämpylöitä, pehmeitä tuoreita sämpylöitä lisukkeineen, juustosämpylöitä, karjalanpiirakoita, avokadoleipää tai graavilohivoileipää.

Kanasalaatti pitää varmasti nälän loitolla pidempäänkin.

Suolaisia vohveleita, vohveleita hillon ja kermavaahdon kanssa, banaanilettuja, lettuja vadelmahillolla, uunituoreita croisantteja sellaisenaan tai vaikka suklaatäytteellä tai mansikkahillon kera. Mustikkapannukakkuja, pannukakkuja kermavaahdolla ja mansikoilla.

Mysliä perinteisesti, mutta myös jäätelön kanssa.

Makea tuntuisi maistuvan usealle, sillä esimerkiksi jäätelöä, täytekakkua ja suklaakakkua, possumunkkia ja berliininmunkkia himoittiin myös aamupalaksi.

Pizza kaviaarilla höystettynä voisi myös maistua. Hotelliaamiainen notkuvan runsaalla noutopöydän tarjonnalla sai paljon kannatusta.


Tuulikummun keittiöstä löytyy runsaasti reseptejä unelmien aamupalalle.

Vohvelireseptejä: Rapeat vohvelit ja Tattarivohvelit

Smoothiereseptejä: Pirteä itusmoothie ja Neljän hedelmän smoothie

Puuroreseptejä: Mansikkamannapuuro, Tuorepuuro ja Omenakaurapuuro

Hedelmäsalaattia ja Broileri-ananassalaattia.

Useita Lettureseptejä ja Banaanipannukakkuja.

Kolme herkullista Sämpyläreseptiä.

Löytyy myös vinkkejä Brunssille ja Pizzaa aamuvirkuille.

Ja niitä Jäätelöreseptejä ja Suklaakakkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti