sunnuntai 4. marraskuuta 2012

BRUNSSI ON KATETTU



Runsas myöhäinen aamiainen on luksusta. Brunssilla nautitaan kiireettömästi pöydän antimista ja yhdessäolosta. Tarjottavat pystyy ainakin osittain tekemään edellisenä päivänä.


CROISANTIT
50 g hiivaa
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
5 dl maitoa
noin 13 dl vehnäjauhoja
150 g pehmennyttä voita
kaavilointiin:
100 g pehmennyttä voita
voiteluun:
1 kananmuna kevyesti vatkattuna

Liuota hiiva, sokeri ja suola kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot ja voi, muovaa taikinaksi. Jätä liinan alle nousemaan puoleksi tunniksi. Kauli taikina ohueksi levyksi ja levitä 100 g voita taikinalevyn toiselle puolelle. Käännä toinen puoli voidellun pinnan päälle. Kaaviloi levy uudelleen ohueksi. Taita taikina kolmin kerroin ja kauli edelleen isoksi levyksi. Toista kaavilointi ainakin viisi kertaa. Voit leikata taikinan kahteen osaan, jos taikina vaikuttaa liian isolta käsitellä. Leikkaa taikinasta 15 x 15 suuruisia neliöitä ja jaa ne edelleen kolmioiksi. Kääri kolmiot rullalle, aloita kääriminen suuremmasta päästä. Laita uunipellille nousemaan, voitele munalla ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoa hillojen sekä juustojen kanssa.


VIRGIN MARY
6 dl tomaattimehua
4 rkl sitruunamehua
3 tl Worchestershire kastiketta
muutama tippaa Tabascoa
1,5 tl tuoretta piparjuurta raastettuna
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
sitruunankuorta suikaleina
sellerinvarsia

Sekoita tomaattimehuun sitruunamehu, Worchestershire kastike, Tabasco, piparjuuriraaste sekä suola ja pippuri. Kaada laseihin, koristele sellerinvarsilla ja sitruunankuorisuikaleilla.


TÄYTETTY MUNAKASRULLA
Pohja:
75 g voita tai margariinia
1 dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
70 g tomaattipyreetä
4 keltuaista
4 valkuaista
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g metsäsieniä
pieni purjo hienonnettuna
1 rkl vehnäjauhoja
200 g ranskankermaa
150 g kinkkua kuutioina
muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
Päälle:
juustoraastetta

Valmista pohja: Sulata rasva kattilassa ja kiehauta siinä jauhot. Lisää maito hyvin sekoittaen. Kypsennä vielä pari minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää tomaattipyree, anna jäähtyä. Sekoita joukkoon keltuaiset, suola ja leivinjauhe. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää lopuksi varovasti nostellen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia kunnes pohja on kypsä. Kumoa puhtaalle leivinpaperille ja irrota päältä toinen leivinpaperi. Valmista täyte: paista sienet pannulla. Lisää purjo ja kuullota, ripottele joukkoon vehnäjauhoja sekoittaen. Lisää loput ainekset ja mausta. Levitä täyte pohjalevylle ja kääri rullaksi. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja kuumenna rullaa 200 asteessa kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän väriä.


MAISSI-FETAMUFFINSSIT
50 g voita
0,5 dl rypsiöljyä
5 dl keltaisia maissijauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
savustettua chiliä oman maun mukaan
2 kananmunaa
3,5 dl maitoa
100 g fetaa murennettuna
200 g maissia
0,5 dl persiljaa hienonnettuna

Sulata voi öljyn kanssa kattilassa, nosta sivuun jäähtymään. Laita maissijauhot ja vehnäjauhot kulhoon, sekoita joukkoon leivinjauhe, sokeri, suola, pippuri sekä chili. Sekoita toisessa kulhossa kevyesti vatkatut munat, maito, feta, maissit, persilja sekä rasvaseos. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja sekoita, mutta jätä taikina kokkareiseksi. Täytä voidellut muffinssivuoat hieman vajaiksi. Paista noin 20 minuuttia 180 asteessa. Annoksesta tulee noin 18 kpl.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti