torstai 4. heinäkuuta 2013

ASTIOITA HEDELMISTÄ JA VIHANNEKSISTA

Hedelmistä ja vihanneksista saat kovertamalla hauskoja kertakäyttöastioita. Hedelmistä riippuen astiat voi joko syödä tai ainakin ne maatuvat käytön jälkeen. Astioiksi sopivat esimerkiksi: ananas, melonit, sitrukset, kesäkurpitsa, omena, päärynä, paprika, kurkku ja tomaatti.



BROILERI-ANANASSALAATTI
Astiaksi:
ananas
Salaattiin:
200 g kypsää broileria kuutioituna
puolikas ananasta kuutioituna
2 kevätsipulia silputtuna
2 sellerin vartta silputtuna
50 g suolapähkinöitä
Kastikkeeseen:
1 dl maapähkinävoita
1 dl ranskankermaa
2 rkl maitoa
1 rkl omenahilloa
1 tl curryjauhetta
suolaa ja mustapippuria myllystä

Halkaise ananas ja koverra veitsellä sisus pois niin, että kuori jää ehjäksi. Valmista kastike ja sekoita osa kastikkeesta broilerin kanssa. Täytä ananas salaattiaineksilla ja laita myös loppu kastike tarjolle.




HEDELMÄSALAATTI
Astiaksi:
meloni (hunaja-, cantaloupe- tai pieni vesimeloni)
Salaattiin:
viinirypäleitä
ananaskirsikoita
mangoa
melonia
nektariineja
karambola eli tähtihedelmä

Halkaise meloni ja koverra sisus esim. palloraudalla. Leikkaa hedelmäsalaatin ainekset joko palloraudalla pyöreiksi tai kuutioi/viipaloi ne sopiviksi suupaloiksi. Täytä koverrettu meloni hedelmillä. Kun käytät kypsiä tuoreita hedelmiä ei sokeria tarvitse lisätä. Voit tarjota lisäksi jäätelöä tai kermavaahtoa.




TÄYTETYT TOMAATIT
Astiaksi:
minitomaatteja
Täyte 1:
1 dl ranskankermaa
30 g sinihomejuustoa
kevätsipulia silputtuna
Täyte 2:
pala paprikaa
50 g palvikinkkua
100 g tuorejuustoa

Koristeluun:
basilikanlehtiä

Poista tomaateista kantaosa ja koverra yläkautta sisus pois. Sekoita täytteen ainekset ja täytä tomaatit. Tarjoa kylminä.




Appelsiininkuori käy jäätelöastiaksi. Laita appelsiininkuoret pakastimeen hetkeksi ennen täyttämistä.


1 kommentti:

  1. Niinpä, miksei tätä voisi kotonakin tehdä!! Jääkaapissa on ananas, siitä voisi tulla mainio lounas tällä reseptillä!

    VastaaPoista