Jokaisen kotikokin perustaitoihin on
hyvä kuulua muutaman helpon kastikkeen valmistaminen. Kastikkeet
mehevöittävät ja tuovat ruoka-annoksiin vaihtelua. Onnistunut
kastike täydentää ja korostaa, mutta ei peitä muiden
ruoka-aineiden makuja. Kastike antaa ruoalle maukkaan loppusilauksen.
Kaikki ruoat eivät aina kastiketta kaipaa, mutta moni ruoka jopa
paranee kastikkeella.
KASTIKE POSSULLE
1 tl kaakaojauhetta makeuttamatonta
2 rkl vehnäjauhoja
½ tl jeeraa
½ tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa
savustettua chilirouhetta maun mukaan
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
3 dl vettä
2 rkl hunajaa
1 dl kermaa
Yhdistä kuivat ainekset, lisää vesi
sekä hunaja. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Keitä noin 15 minuuttia
välillä sekoitellen. Lisää lopuksi kerma ja anna kastikkeen vielä
kiehahtaa.
KASTIKE KANALLE
1 ½ dl appelsiinimehua
1 ½ dl lihalientä
1 rkl muscovadosokeria
½ tl jeeraa
½ tl paprikajauhetta
1 tl timjamia
ripaus cayennepippuria
1 rkl maissitärkkelystä
tilkka vettä
Kiehauta appelsiinimehu ja lihaliemi,
lisää sokeri sekä mausteet. Keitä pari minuuttia. Sekoita
maissitärkkelys ja pieni määrä vettä, lisää kastikkeeseen koko
ajan sekoittaen. Keitä kastiketta vielä pari minuuttia.
KASTIKE KALALLE
2 dl vettä
2 dl kermaa
1 rkl kalafondia
2 tl maissitärkkelystä
4 tl limemehua
¼ tl kurkumaa
1 tl sokeria
tuoretta timjamia
tuoretta persiljaa
Mittaa kattilaan vesi ja kerma sekä
fondi ja maissitärkkelys. Kuumenna sekoittaen ja anna kiehua
hiljalleen pari minuuttia. Lisää lopuksi limemehu ja mausteet.
KASTIKE PASTALLE
8 tomaattia lohkottuna
1 sipuli varsineen silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl vettä
tuoretta basilikaa, timjamia ja
persiljaa silputtuna
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
loraus oliiviöljyä
Laita kattilaan tomaatit, sipuli,
valkosipuli sekä vesi. Keitä miedolla lämmöllä noin 20
minuuttia. Lisää yrtit, suola ja pippuri. Soseuta ja lisää vielä
vähän oliiviöljyä.
KASTIKE SALAATILLE
2 ½ dl rypsiöljyä
1 dl sinappia
1 dl kylmää vettä
½ dl valkoviinietikkaa
½ dl sokeria
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl kuivattua persiljaa
Sekoita tehosekoittimella kaikkia
ainekset hyvin keskenään. Säilytä jääkaapissa.
Mielenkiintoisia kastikeohjeita!
VastaaPoista