lauantai 17. maaliskuuta 2012

TERVETULOA KELTAISEEN KEITTIÖÖNI


Keltaisessa keittiössäni tehdään ruokaa ja viihdytään.
Olen ihmetellyt joskus miksi meillä vierailevat ihmiset jäävät aina keittiöön eivätkä juurikaan viivy olohuoneessamme. Vastaus voi olla yksinkertaisesti värimaailmassa. Olohuoneessa on vain valkoisia ja tummanruskeita sävyjä. Keittiössä taas runsaasti keltaista, oranssia ja punaista. Keltainen antaa voimaa ja ehkäisee väsymystä. Keltainen on elämän myönteisyyden ja aurinkoisuuden väri. Oranssi on piristävä ja raikas sekä kasvattaa ruokahalua. Oranssi on herkullinen ja täynnä elämäniloa.
Nyt keittiöni ovat vallanneet pirteän värikkäät sitrushedelmät. Niistä saa voimaa jo pelkästään katselemalla värien hehkua. Kannattaa niitä syödäkin mahtavan makunsa ja vitamiinipitoisuutensa vuoksi. Seuraavassa muutama sitruksia sisältävä ruokaohje.



BROILERIPATA

800 g broilerin rintafileetä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
pala tuoretta inkivääriä
2 sellerinvartta
100 g manteleita
100 g kuivattuja kivettömiä taateleita
100 g kuivattuja aprikooseja
100 g vihreitä oliiveja
100 g (marinoituja) fetakuutioita
5 dl kanalientä
chiliä
yhden sitruunan mehu
kuivattua tai tuoretta sitruunaruohoa
2 tl paprikajauhetta
1 tl kurkumaa
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
2 kokonaista kanelitankoa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
tuoretta korianteria

Ruskista broileri kevyesti. Silppua sipuli, hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Laita kaikki ainekset (paitsi feta) kannelliseen uunivuokaan ja hauduta miedolla lämmöllä noin tunnin ajan. Lisää feta vasta kypsymisen loppuvaiheessa. Tarjoa kuskusin tai riisin kanssa.



APPELSIINI-PAPUSALAATTI

2 appelsiinia kuorittuna ohuina siivuina
250 g kidneypapuja valutettuna ja huuhdottuna
1 (puna)sipuli renkaina
kastike:
2 rkl oliiviöljyä
yhden limen mehu
1 rkl jalopenoa silputtuna
2 rkl persiljasilppua
mustapippuria ja sormisuolaa

Asettele ainekset isolle lautaselle kerroksittain ja pirskottele kastiketta päälle. Anna makuuntua hetki ennen tarjoilua.





AURINKOKAKKU

Marenkipohja:
150 g hasselpähkinöitä
4 valkuaista
2 dl sokeria
Kinuskikastike:
1 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
2 rkl siirappia
Täyte:
6 liivatelehteä
2 rkl appelsiinimehua
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kinuskikastiketta
2 dl kuohukermaa
1 dl kermalikööriä
Kakun päälle:
2 isoa appelsiinia tai mandariineja
1 dl appelsiinimehua
1 dl hyytelösokeria

Marenkipohja:
Uunin lämpötila 175 astetta. Murskaa pähkinät rouheeksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita sokeri vaahtoon. Kääntele jauhetut pähkinät vaahdon joukkoon.
Kaada taikina irtoreunaiseen kakkuvuokaan. Paista uunissa noin 40 minuuttia.
Jäähdytä pohja.

Kinuskikastike:
Laita kattilaan kinuskikastikkeen ainekset. Sekoita koko ajan kunnes seos kiehuu. Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä.

Täyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata ne kiehuvassa appelsiinimehussa. Sekoita tuorejuusto, kinuskikastike ja kermalikööri kulhossa. Lisää liivate ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen.
Sekoita täytteeseen viimeisenä vaahdotettu kerma. Kaada seos vuokaan marenkipohjan päälle. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristelu:
Leikkaa appelsiinit kalvottomiksi ja paloittele haluamallasi tavalla. Asettele appelsiinipalat kakun päälle. Kuumenna appelsiinimehu kattilassa ja sekoita joukkoon hyytelösokeri. Sekoita kunnes seos kiehahtaa. Anna hieman jäähtyä ja levitä appelsiinien päälle. Anna hyytyä hyvin. Irrota kakku vuoasta.


Tähän loppuun laitan vielä helpon sitruunajogurtin ohjeen.

SITRUUNAJOGURTTI

1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
0,5 dl sokeria
3 dl turkkilaista paksua jogurttia

Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Laita pieneen kattilaan sokeri ja sitruunan mehu sekä kuoriraaste. Kuumenna, kunnes sokeri on sulanut. Jäähdytä seos ja sekoita hyvin jogurttiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti