sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Herkkua on siinä monenlaista



Ehdotuksia joulupöytään: täytettyä porsasta, kala-kasvisvuokaa, juureslaatikkoa, waldorfin salaattia, inkiväärileipää ja tattari-pähkinäpiirasta.


TÄYTETTYÄ PORSASTA
2,5 kg luutonta porsaan lapaa
Täyte:
1 iso sipuli silputtuna
100 g kuivattuja luumuja paloiteltuna
50 g korppujauhoja
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllytä
tuoretta salviaa silputtuna

Valmista täyte, kuullota sipuli pehmeäksi. Lisää muut täyteen ainekset. Levitä täyte lihan päälle, taita liha kaksinkerroin ja sido langalla. Paista 220 asteessa 30 minuuttia. Vähennä sitten lämpöä 180 asteeseen ja paista kunnes porsaan sisälämpötila on 75 astetta.



KALA-KASVISVUOKA
noin 500 g kalaa fileenä
1 sipuli
200 g porkkanaa
200 g juuriselleriä
200 g kesäkurpitsaa
1 tl curryjauhetta
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 rkl hunajaa
50 g sulatejuustoa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Silppua sipuli ja suikaloi porkkana, juuriselleri ja kesäkurpitsa ohuiksi suikaleiksi. Kuullota kasvikset, mausta currylla, suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle vehnäjauhoja, sekoittele ja lisää vesi, hunaja sekä sulatejuusto. Voitele uunivuoka öljyllä. Paloittele kalafileet annospaloiksi ja nosta kalat vuokaan, ripottele päälle suolaa ja pippuria. Lusikoi kasvisseos kalapalojen päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.



JUURESLAATIKKO
300 g lanttua
200 g porkkanoita
150 g palsternakkaa
1 sipuli
1 dl kermaa
1 kananmuna
1 rkl siirappia
muskottipähkinää raastettuna
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
(vähän juuresten keitinvettä)
Pinnalle:
korppujauhoja
voinokareita

Paloittele kuoritut juurekset. Laita ne kattilaan ja kaada päälle sen verran vettä, että juurekset juuri ja juuri peittyvät. Lisää joukkoon vähän suolaa ja keitä kypsiksi. Kun valutat veden pois säästä vähän keitinvettä. Soseuta juurekset. Lisää kerma, muna ja mausteet. Jos seos tuntuu liian paksulta lisää vähän juuresten keitinvettä. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja sekä muutama voinokare. Paista 150 asteessa noin 1 tunti ja 30 minuuttia.



WALDORFIN SALAATTI
300 g juuriselleriä ohuina suikaleina
1 sellerinvarsi ohuina viipaleina
500 g omenaa suikaleina
100 g saksanpähkinöitä
Kastike:
1 dl majoneesia
1 dl turkkilaista jogurttia
2 tl viinietikkaa
1 tl sokeria
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
Tarjoiluun:
salaatinlehtiä

Sekoita kaikki salaatin ainekset kastikkeen kanssa. Laita tarjolle salaatinlehtien päälle.



INKIVÄÄRILEIPÄ
120 g voita
120 g fariinisokeria
2 dl siirappia
1,5 dl kermaa
250 g vehnäjauhoja
4 tl inkiväärijauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 kananmunaa

Sulata kattilassa voi, lisää fariinisokeri, siirappi ja kerma, kuumenna samalla koko ajan sekoittaen. Nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä vähän. Sekoita jauhot, inkiväärijauhe ja sooda keskenään. Lisää kuivat aineet nesteeseen siivilän läpi. Vatkaa munat kevyesti ja lisää myös taikinan joukkoon, sekoita hyvin. Vuoraa uunivuoka (30 x 20 cm) leivinpaperilla ja kaada seos vuokaan. Paista 150 asteessa noin tunnin ajan. Kokeile kypsyyttä puutikulla, kun taikina ei enää tartu tikkuun inkiväärileipä on valmis. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi (noin 20 palaa). Jos haluat, niin ripottele päälle tomusokeria.



TATTARI-PÄHKINÄPIIRAS
Taikinapohja:
150 g voita tai margariinia
0,5 dl sokeria
1 munankeltuainen
3 dl tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
3 kananmunaa
2 munankeltuaista
1,5 dl sokeria
1 ¾ dl ruokosokerisiirappia
75 g voita tai margariinia sulatettuna
1,5 dl tummaa suklaata rouhittuna
200 g pekaanipähkinöitä

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää keltuainen vatkaten. Lisää tattarijauhot joihin leivinjauhe on sekoitettu. Painele taikina voideltuun vuokaan. Laita vuoka jääkaappiin täyteen valmistamisen ajaksi. Vatkaa keskenään munat, keltuaiset ja sokeri. Lisää siirappi ja sulatettu voi. Ripottele torttupohjan päälle puolet suklaarouheesta. Kaada sitten täyte vuokaan ja sen päälle loput suklaarouheesta sekä pähkinät. Paista piirakkaa 200 asteessa 45 minuuttia. Peitä piiras tarvittaessa foliolla kypsennyksen puolivälissä. Sammuta uunista lämpö pois ja jätä piirakka vielä uuniin noin 15 minuutiksi. Tarjoa kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti