sunnuntai 2. marraskuuta 2014

BRUNSSIPIZZA


Meillä oli tänään ihan hurjan juhlava brunssi, samppanjaa ja älyttömän hyvää pizzaa. Olen pyöritellyt tätä aamiaispizzaideaa mielessä jo monta kuukautta ja tänään sen vihdoin toteutin. Hyvää oli, aivan täydellistä.




BRUNSSIPIZZA
Täytteet:
tomaattikastiketta
paahdettuja paprikoita
pekonia
mozzarellaa
kananmunia
tuoretta timjamia ja persiljaa

Paahda paprikat uunissa niin, että niistä irtoaa kuori. Paista pekonit kevyesti. Laita pizzapohjan päälle tomaattikastiketta. Sen päälle paahdettua paprikaa, pekonia ja mozzarellaa paloina. Jätä tilaa kananmunille. Riko munat lasiin ja kaada pizzan päälle. Paista kuumassa uunissa noin 10 minuuttia. Ripottele päälle tuoreita yrttejä ja nauti samppanjan kanssa.

Pizzapohja
10 g tuoretta hiivaa
5 dl kylmää vettä
1 tl sokeria
2 rkl rypsiöljyä
noin 13 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa

Liuota hiiva pieneen määrään vettä, lisää sokeri, öljy ja loppu vesi. Sekoita joukkoon 8 dl jauhoja vähän kerrallaan. Käytä vaivaamiseen konetta ja anna sen käydä reilut 5 minuuttia. Sammuta kone ja anna taikinan levätä 20 minuuttia. Lisää taikinaan suola ja loput jauhoista. Anna koneen sekoittaa taikina tasaiseksi. Kohota taikinaa liinan alla reilut puoli tuntia. Jaa taikina kuuteen osaan ja leivo ne pyöreiksi pizzapohjiksi. Taikinasta tulee 6 pyöreää pizzaa.

Tomaattikastike
500 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyreetä
suolaa maun mukaan
mustapippuria rouhittuna
oreganoa
timjamia
tabascoa muutama tippa
(loraus öljyä)

Kaada tomaattimurska ja pyree kattilaan, anna kiehahtaa ja mausta. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Tomaattikastike riittää noin kuuteen pizzaan.


2 kommenttia: