sunnuntai 29. joulukuuta 2013

OTA VASTAAN UUSI VUOSI


Uuden vuoden juhlistamiseen sopivat rennot ja helposti valmistuvat ruoat. Katkarapucoctail ei vaadi edes kypsentämistä, vaan kaikki ainekset kootaan annosmaljoihin ja tarjotaan vaikka alkupalaksi tai iltapalaksi. Kala-kasvisvuoka on nopea ja maukas lämminruoka. Molemmat annokset sopivat myös vierastarjottaviksi.


KATKARAPUCOCTAIL
200 g katkarapuja
1 mango
1 avokado
(jalapenoa maun mukaan)
Kastike:
120 g ranskankermaa
2 tl limemehua
½ tl sokeria
pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Lisäksi:
salaatinlehtiä
Koristeluun:
limeviipaleita

Kuori ja kuutioi mango sekä avokado. Sekoita kastikkeen ainekset. Yhdistä katkaravut, mango, avokado, (jalapeno jos haluat) sekä kastike. Laita jääkaappiin maustumaan hetkeksi. Asettele annoskulhojen pohjalle salaatinlehtiä ja lusikoi salaatin päälle katkarapucoctailia, koristele limeviipaleilla.



KALA-KASVISVUOKA
noin 500 g kalaa fileenä
1 sipuli
200 g porkkanaa
200 g juuriselleriä
200 g kesäkurpitsaa
1 tl curryjauhetta
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 rkl hunajaa
50 g sulatejuustoa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Silppua sipuli ja suikaloi porkkana, juuriselleri ja kesäkurpitsa ohuiksi suikaleiksi. Kuullota kasvikset, mausta currylla, suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle vehnäjauhoja, sekoittele ja lisää vesi, hunaja sekä sulatejuusto. Voitele uunivuoka öljyllä. Paloittele kalafileet annospaloiksi ja nosta kalat vuokaan, ripottele päälle suolaa ja pippuria. Lusikoi kasvisseos kalapalojen päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti