maanantai 4. marraskuuta 2013

PULLAPOIKA SUKELTAA VANUKKAASEEN



Leivoimme viikonloppuna lasten kanssa korvapuusteja sekä muutaman pullapojan. Puustit tulivat syödyiksi hyvin nopeaan tahtiin, mutta pullapojat jäivät sivuun. Tänään pullapojat saivat sukeltaa vanukkaan sekaan. Hyvää tuli ja taas maistui. Myös intialaisaterialta jäänyt hedelmäinen riisi koki uudistumisen, riisi sai kavereikseen broileria ja kookosmaitoa. Mainio yhdistelmä.

En useinkaan jatkojalosta ruokiamme, koska ne tulevat syödyksi sellaisenaan. Yleensä teen aivan tarkoituksella vähän suurempia eriä ruokaa kerrallaan, silloin siitä riittää sopivasti miehelle ja minulle lounaaksi seuraavalle päivälle. Mutta koska juuri nyt 4.-10. marraskuuta vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on vähentää ruoan tuhlaamista, haluan antaa muutaman tuunausvinkin.




BROILERI-KOOKOSRIISIVUOKA
noin 1 litra tähteeksi jäänyttä riisiruokaa (esim. hedelmäistä riisiä)
500 g broileria
suolaa & mustapippuria
4 – 5 dl kookosmaitoa
2 tl timjamia

Paista broileri, mausta suolalla ja pippurilla. Paloittele broilerit, yhdistä kaikki ainekset ja laita uunivuokaan. Laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin 25 minuutiksi. Tähän ruokaan sopivat monenlaiset riisiruokien tähteet kuten paella tai risotto, jos käytät pelkkää keitettyä riisiä lisää silloin mausteiden määrää.

Intialaisen hedelmäisen riisin reseptin löydät täältä.



PULLAVANUKAS
350 g kuivahtanutta pullaa
2 kananmunaa
5 dl maitoa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ tl kanelijauhetta
ripaus muskottipähkinää
noin 2 dl hilloa (esim. omena-tyrnihilloa)

Voitele vuoka. Leikkaa pulla viipaleiksi. Vatkaa kananmunat kevyesti maidon kanssa, mausta sokerilla, vaniljasokerilla, kanelilla ja muskotilla. Kasta pullaviipaleet munamaitoon. Laita vuokaan kerros pullaviipaleita sen päälle ohut kerros hilloa, jatka kerroksia. Kaada vuokaan vielä loput munamaidosta. Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoa vaikka kermavaahdon kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti