Näytetään tekstit, joissa on tunniste juustoresepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juustoresepti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. helmikuuta 2016

Simppeliä


Nyt on todella yksinkertaista, vain kaksi ainesta. Porkkana-juustosipsien maku muuttuu sen mukaan minkä juuston valitset.

Porkkana-juustosipsit
200 g porkkanaa
150 g hyvin uunissa sulavaa kypsytettyä juustoa (esimerkiksi parmesaani tai emmental)

Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Raasta juusto. Yhdistä raasteet. Tee leivinpaperin päälle pieniä kekoja noin 20-24 kappaletta. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin.



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

IHANA MAKUMUISTO



Kun minulla oli omia lypsyvuohia tein kaikenlaisia juustoja. Usein tein itse myös fetajuustoa ja fetajuuston vielä jatkojalostin marinoimalla. Nyt oli kaappiin eksynyt kaupasta ostettua fetaa ja tein sille vastaavanlaisen marinadin kuin aikanaan itsetehdylle fetalle. Tässä resepti.


MARINOITU FETAJUUSTO
200 g fetajuustoa
Marinadi:
1 valkosipulinkynsi
1 laakerinlehti
1 rkl kapriksia
½ tl pippureita (viher, rose ja musta)
¼ tl kokonaisia korianterinsiemeniä
tuoretta timjamia
oliiviöljyä tai rypsiöljyä

Kuutioi fetajuusto. Leikkaa valkosipulinkynsi ohuiksi lastuiksi. Murskaa kevyesti pippurit ja korianterinsiemenet. Laita astiaan fetajuusto ja mausteet. Lisää öljyä niin paljon, että fetakuutiot peittyvät. Anna juuston marinoitua ainakin pari tuntia (jos maltat, niin yön yli) ennen käyttöä. Jäljelle jäävän marinointiöljyn voi käyttää salaattikastikkeena.