tiistai 11. lokakuuta 2016

Nopea omenaherkku



Meillä on yhdessä omenapuussa vielä muutamia omenoita. Nimeä en tälle myöhäiselle syysomenalajikkeelle tiedä, koska kyseessä on rintamamiestalomme ikäinen vanha puu. Puu on saanut kasvaa karsimatta ja se on todella korkea ja leveä, mutta jaksaa silti kukkia aina upeasti ja tuottaa joka vuosi ison sadon. Omenat ovat vaaleita, kirpeitä ja pieniä, mutta niistä tulee hyvää hilloa ja ne sopivat hyvin leivonnaisiin.


Kun tekee mieli jotain hyvää heti, niin muffinit ovat oikea valinta, sillä ne valmistuvat nopeasti ja onnistuvat aina.

Omenamuffinit
4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
0,5 tl kanelijauhetta
0,5 tl kardemummajauhetta
2 kananmunaa
2 dl maitoa
0,5 dl öljyä
noin 3-4 hapokasta kotimaista omenaa
Pinnalle:
0,5 tl kanelijauhetta
2 tl sokeria

Kuori ja kuutioi omenat. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, kaneli ja kardemumma. Vatkaa toisessa kulhossa munat kevyesti ja lisää maito ja öljy, sekoita. Yhdistä munaseos jauhoseokseen ja sekoita. Laita paperivuoat muffinipellin koloihin, annoksesta tulee noin 16 muffinia. Annostele lusikalla taikinaa vuokiin, jätä tilaa omenoille ja taikinan kohoamiselle. Ripottele omenapaloja jokaiseen vuokaan taikinan päälle, painele osa omenoista syvemmälle. Yhdistä kaneli ja sokeri ja sirottele seosta muffinien pinnalle. Paista muffineita 180 asteessa noin 20-25 minuuttia.



2 kommenttia: