maanantai 15. lokakuuta 2012

MAKUMUISTOJA INTIASTA



Aina välillä tekee mieli intialaista ruokaa ja silloin myös muistuu mieleen lämmin, tuoksuva ja värikäs Goa. Lomailimme vuonna 2009 kaksi viikkoa Etelä-Goassa ja sieltä käsin teimme retkiämme lähiympäristöön. Rannat olivat lähes autioita, koska sesonki oli lopussa. Vaeltelimme kilometrikaupalla rantaveden tuntumassa, seurasimme paikallisten kalastajien ja kalankuivattajanaisen puuhia, saimme kameran muistikortit täyteen ja poltimme nahkamme. Kävimme vesiputouksilla, Äiti Teresan hoitokodissa ja siellä missä pippuri kasvaa eli maustefarmilla. Ostimme mausteita myös paikallisten suosimilta markkinoilta. Vaikka sainkin auringonpistoksen hippimarkkinoilla, josta seurasi korkea kuume ja jouduin turvautumaan paikallisen tohtorin lääkitykseen lähtisin koska tahansa uudelleen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja iloisia. Ruoka oli aina maukasta ja hyvää.



KASVISCURRY
öljyä paistamiseen
1 iso sipuli silputtuna
350 g perunaa kuutioituna
250 g porkkanaa paloiteltuna
250 g kukkakaalia pieninä paloina
1 munakoiso kuutioina
pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl paprikajauhetta
2 rkl mietoa currytahnaa
2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
4,5 dl kasvislientä
500 g tomaattimurskaa
1 vihreä paprika suikaleina
1,5 dl kookosmaitoa
1 rkl maissitärkkelystä
3 rkl mantelijauhetta
suolaa maun mukaan
tuoretta korinateria

Kypsennä kasviksia öljyssä pari minuuttia sekoitellen, lisää mausteet ja kypsennä edelleen pari minuuttia. Lisää kasvisliemi ja tomaattimurska, anna hautua puoli tuntia kunnes kasvikset ovat lähes pehmeitä. Lisää kypsymisen loppuvaiheessa paprikasuikaleet. Sekoita maissitärkkelys ja kookosmaito, sekoita seos ja mantelijauhe hyvin kasvicurryyn. Anna kiehahtaa pari minuuttia koko ajan sekoittaen. Koristele tuoreella korianterisilpulla.



KATKARAPUJA TOMAATTIKASTIKKEESSA
3 sipulia silputtuna
pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
suolaa maun mukaan
chilijauhetta
500 g tomaattimurskaa
2 rkl sitruunamehua
1 vihreä paprika suikaleina
350 g katkarapuja
tuoretta korianteria

Kuullota sipulit öljyssä. Sekoita keskenään inkivääri, valkosipuli, suola ja chilijauhe ja lisää mausteseos pannulle, sekoittele ja kypsennä hetki. Lisää tomaattimurska, sitruunamehu ja paprikat. Keitä kunnes paprikaa pehmenee sopivasti. Lisää lopuksi katkaravut. Lämmitä nopeasti. Ripottele pinnalle runsaasti korianteria.


PILAHVIRIISI
3 dl basmatiriisiä
3 rkl öljyä tai gheetä (kirkastettua voita)
6 vihreää kardemummaa
4 kokonaista neilikkaa
4 kokonaista mustapippuria
suolaa
sahramia tai kurkumaa
6 dl vettä

Huuhtele riisi. Kuumenna voi ja lisää mausteet pannulle ja sekoittele niitä minuutin ajan. Lisää riisi ja sekoittele pari minuuttia. Lisää suola, sahrami ja vesi. Laita kansi päälle ja kypsennä miedolla lämmöllä kunnes vesi on haihtunut. Tarjoa kuumana.



GULAB JAMUN (30 kpl)
150 g maitojauhetta
75 g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 rkl mannaryynejä
2 rkl öljyä tai gheetä
noin 1 dl maitoa
öljyä uppopaistamiseen

Siirappiliemi:
2,5 dl vettä
300 g sokeria
2 rkl ruusuvettä

Valmista ensin siirappi. Laita vesi ja sokeri kattilaan, lämmitä miedolla lämmöllä ja sekoita kunnes sokeri on sulanut. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Sekoita joukkoon ruusuvesi ja nosta kattila pois liedeltä.

Sekoita maitojauhe, jauhot, leivinjauhe, mannaryynit ja öljy kulhossa. Lisää maitoa sen verran, että saat pehmeän taikinan. Muovaa taikinasta pieniä pyöreitä palloja. Kuumenna pannussa öljyä ja paista pallot kullanruskeiksi. Nosta pallot öljystä reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Laita pallot siirappiliemeen, kuumenna liemi ja tämän jälkeen anna jäähtyä. Tarjoa huoneenlämpöisenä.

Blogistani löytyvät myös nämä intialaisvaikutteiset ruokaohjeet:

Kuvia matkaltamme:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti