keskiviikko 3. lokakuuta 2012

KUIN SUORAAN NAKKIKIOSKILTA eli ROSKARUOAN LÄHTEILLÄ


Ostin kirpputorilta legendaarisen lihamestari Väinö Purjeen keittokirjan vuodelta 1979 yhdellä eurolla. Sitä selaillessani silmiini osui ohje porilaisten tekoon. Tästä innostuneena päätin tehdä yhtä jos toistakin nakkikioskiruokaa.

Kaikkia näitä roskaruokia ei ole tehty yhdellä kerralla vaan useamman viikon aikana. Itse asiassa kun nämä ruoat syötiin lautasilta ei näitä kai oikein voi edes kutsua roskaruoaksi. Roskaruoka nimitys kun tulee alkujaan kuitenkin siitä valtavasta roskien määrästä jonka jättää jälkeensä kun näitä ruokia syö kioskilla tai pikaruokaloissa. Mitään pikaruokiakaan nämä eivät olleet sillä tein itse lähes kaiken, kuten paahtoleivän, sämpylät ja pitaleivät, kastikkeet sekä jauhelihapihvit ja kebablihan.

Jos teet itse myös kurkkurelissit, etikkakurkut ja ketsupin (niin kuin minä tein) aloita niistä, sillä vie pari viikkoa ennen kuin ne ovat valmiita. Myös sinapin ja majoneesin voi tehdä ajoissa. Ohjeet mausteiden tekemiseen löydät TÄÄLTÄ.


PORILAINEN
2 viipaletta paahtoleipää
paksu jahtimakkaraviipale
tomaattiviipaleita
ohuita sipuliviipaleita
ketsuppia
sinappia
kurkkurelissiä

PAAHTOLEIPÄ
5 dl vettä
25 g hiivaa
1 rkl siirappia
2 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
0,5 dl kauraleseitä
noin 8 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää siirappi, suola sekä kaurahiutaleet, ruisjauhot ja leseet. Anna seistä puoli tuntia liinan alla. Lisää vehnäjauhot vähitellen alustaen, taikina saa jäädä löysäksi. Anna kohota puoli tuntia. Voitele vuoka ja laita taikina vuokaan kohoamaan. Paista 250 asteessa puoli tuntia.


HAMPURILAINEN
sämpylä
jauhelihapihvi
cheddarjuusto
etikkakurkkuja
tomaattiviipaleita
salaattia
majoneesia
ketsuppia

SÄMPYLÄT
5 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl siirappia
2 tl suolaa
25 g pehmeää voita tai margariinia
10-12 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää siirappi, suola ja voi sekä jauhoja vähitellen. Taikina saa jäädä löysäksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Leivo sämpylöiksi, pyöreitä isoja sämpylöitä hampurilaisiin tai soikeita nakkisämpylöitä varten. Anna sämpylöiden kohota hyvin liinan alla. Voitele sämpylöiden pinta vedellä ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.


NAKKISÄMPYLÄ
sämpylä
pitkä nakki
paahdettua sipulia
ketsuppia
sinappia
kurkkurelissiä

PAAHDETTU SIPULI
sipuleita
voita tai öljyä
vehnäjauhoja
suolaa maun mukaan

Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi ja paloittele renkaat neljään osaan. Kuullota sipulisilppu pannulla ja ripottele sipulien päälle vehnäjauhoja. Kääntele jauhot hyvin sipulien joukkoon. Laita sipulit leivinpaperin päälle pellille ja paista uunissa rapeiksi, mausta suolalla.



PITAKEBAB
pitaleipä
kebablastuja
kaaliraastetta
etikkakurkkuja
sipulirenkaita
chilejä (pepperone tai jalapeno)
tomaattiviipaleita
tomaattikastiketta
jogurttikastiketta

Ohjeen kebablihan tekoon löydät TÄÄLTÄ.

PITALEIVÄT (8 kpl)
3 dl vettä
20 g hiivaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
3 rkl öljyä
noin 7 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja öljy. Alusta jauhot vähitellen. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Jaa taikina 8 osaan ja pyöritä pulliksi. Kauli pullista halkaisijaltaan noin 15 cm litteitä leipiä. Anna kohota puoli tuntia. Paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Leivät kohoavat uunissa pulleiksi tyynyiksi, jolloin ne pystyy leikkaamaan auki ”taskuiksi”.

TOMAATTIKASTIKE
500 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyreetä
suolaa
mustapippuria rouhittuna
oreganoa
timjamia
tabascoa

Kaada tomaattimurska ja pyree kattilaan, anna kiehahtaa ja mausta. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi.

JOGURTTIKASTIKE
2 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl ketsuppia
1 rkl punaviinietikkaa
sokeria ja suolaa maun mukaan

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään.


Koska sateenkaari on useammankin kerran päättynyt Tuulikumpuun voimmekin laulaa Gösta Sundqvistin sanoja muistellen ”...sateenkaari päättyi nakkikoskille...dam didi dam, didi dam, didi dam dam dam dam dam...”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti