maanantai 25. maaliskuuta 2013

HURMAAVIA PÄÄSIÄISHERKKUJA



Tarjosin näitä herkkuja perheelleni palmusunnuntaina. Hyvältä maistuivat ja voin suositella mureaa uunikanaa, mehevää munakoiso-kesäkurpitsagratiinia ja raikasta mangosalsaa sekä melkein kielen vieviä siideriomenoita myös pääsiäisenä kokattaviksi ja nautittaviksi.



UUNIKANA
1 kokonainen broileri
1 sitruuna
1 appelsiini
3 valkosipulinkynttä halkaistuna
pala inkivääriä viipaleina
paprikajauhetta
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tl kurkumaa
1 tl korianterinsiemeniä
timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Kuori sitruuna ja appelsiini, laita ne broilerin sisään. Tee viiltoja broilerin pintaan, laita viiltoihin valkosipulin ja inkiväärin paloja. Laita broileri uunipataan ja ripottele pinnalle paprikajauhetta. Sekoita jogurtti sekä mausteet keskenään. Levitä jogurttiseos broilerin päälle. Laita broileri kylmään uuniin ja säädä lämpötila 200 asteeseen. Kypsennä noin 1,5 tuntia eli kunnes broileri on oikein kypsää.



MUNAKOISO-KESÄKURPITSAGRATIINI
1 sipuli renkaina
400 g munakoisoa viipaleina
400 g kesäkurpitsaa viipaleina
2 valkosipulinkynttä ohuina lastuina
2 kananmunaa
3 rkl balsamiviinietikkaa
2 dl kermaa
50 g parmesaanijuustoa raastettuna
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Paista sipulirenkaita pannulla, lisää munakoisot mukaan ja ruskista myös niitä. Siirrä uunivuokaan. Lisää pannulle paistumaan valkosipulilastut ja kesäkurpitsaviipaleet. Siirrä myös ne uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita keskenään munat, balsamietikka sekä kerma, kaada vuokaan.. Ripottele pinnalle parmesaania. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.



MANGOSALSA
1 mango
1 avokado
3 tomaattia
1 pieni punasipuli
2 tl limemehua
1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
chiliä maun mukaan
ripaus suolaa
tuoretta korianteria

Kuutioi mango, avokado ja tomaatit, silppua sipuli, lisää limemehu, etikka ja öljy, saksi sekaan korianteria.



SIIDERIOMENAT
500 g omenoita
2 rkl sitruunamehua
2 dl omenatuoremehua
2 rkl sokeria
3 dl siideriä
5 liivatelehteä
Lisäksi:
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria

Kuori ja lohko omenat, purista päälle sitruunamehua. Hauduta omenalohkoja sokerilla maustetussa omenamehussa hiljalleen kunnes ne pehmenevät. Nosta omenalohkot pois liemestä ja annostele ne laseihin tai jälkiruokamaljoihin. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen, purista vesi pois. Ota vähän omenalientä pieneen kattilaan, kiehauta ja sulata liivatelehdet liemeen samalla hyvin sekoittaen. Yhdistä omenaliemi, siideri ja liivateseos keskenään. Kaada liemi omenalohkojen päälle. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi. Koristele annokset vaniljasokerilla maustetulla kermavaahdolla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti