perjantai 7. joulukuuta 2012

PATARUOKIA JA KEITTOJA


Padassa hitaasti haudutettu ruoka sekä höyryävät keitot alkavat maistua ilmojen kylmetessä entistä paremmilta. Padat ja keitot ovat helppotekoisia ruokia, joita on lähes mahdotonta saada epäonnistumaan. Kaikki halutut ainekset vain yhteen ja sopivasti mausteita, matala lämpötila ja riittävästi aikaa, niin tulos on täydellinen. Pataruokien ja keittojen reseptejä on helppo muunnella mieleisekseen vaihtamalla jokin ainesosa tai mauste toiseen. Laita pata hautumaan tai keitto hiljalleen kiehumaan kun lähdet ulkoilemaan, herkullinen ja tuoksuva ruoka on valmis kun palaat takaisin punaposkisena ja nälkäisenä. Pataruoat ja keitot ovat myös siitä hyviä, että niiden maut vain tiivistyvät ja paranevat uudelleen lämmitettyinä. Tee siis iso annos viikonloppuna, niin pääset viikolla helpommalla.



PUNAINEN PATA
600 g naudan ulkopaistia kuutioina
2 punasipulia lohkoina
800 g punajuuria lohkoina
800 g punakaalia suikaleina
2 valkosipulinkynttä lastuina
500 g tomaattimurskaa
5 dl vettä
2 rkl häränlihafondia
1 rkl fariinisokeria
timjamia
rosmariinia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Ruskista lihat useassa erässä. Siirrä lihat pataan, lisää mukaan kaikki ainekset. Hauduta 1,5-2 tuntia miedolla lämmöllä. Tarjoa lihapata ruisleivän ja homejuuston kanssa. Ohjeen ruisleivän tekoon löydät TÄÄLTÄ.



LINSSIKEITTO
250 g punaisia linssejä
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
1 purjo renkaina
1 iso porkkana ohuina renkaina
½ tl juustokuminaa eli jeeraa
½ tl korianterinsiemeniä murskattuna
500 g tomaattimurskaa
1,5 l kasvislientä
1 laakerinlehti
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Vihreä yrttiöljy:
nippu yrttejä esim. persiljaa ja tilliä
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua

Huuhdo ja valuta linssit. Laita kattilaan sipuli, valkosipuli, purjo sekä porkkana. Kuullota pari minuuttia öljyssä. Lisää mausteet, linssit, tomaattimurska ja kasvisliemi. Keitä hiljalleen noin 40 minuuttia. Poista laakerinlehti ja soseuta keitto, voit jättää keiton myös soseuttamatta. Silppua yrttiöljyä varten yrtit, lisää öljy sekä sitruunamehu ja soseuta tahnaksi sauvasekoittimella. Tarjoa yrttiöljyä keiton kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti