tiistai 17. maaliskuuta 2015

BLOGI 3 VUOTTA


Tuulikummun keittiössä -blogi täyttää tänään 3 vuotta. Kiitos tähänastisista yhteisistä vuosista blogini lukijoille. Tarjoan teille virtuaalista muffinia.


Ruokainnostukseni ei alkanut kolme vuotta sitten, vaan yli kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten kun muutin lapsuudenkodista omaan kotiin. Innostuin silloin kokkailemaan ja kehittelemään omia reseptejä. Ensimmäiseen reseptikilpailuun osallistuin kuitenkin vasta vuonna 2008, tähän mennessä menestystä on tullut yli 70:ssä reseptikisassa. Osallistumisia on rutkasti enemmän.

Kunnallislehti pyysi minua vuonna 2010 kirjoittamaan ensin heidän nettisivuilleen ruokablogia ja seuraavana vuonna painettuun lehteen kerran kuussa ilmestyviä ruokajuttuja (kirjoitan edelleen kyseiseen lehteen näitä ruokajuttuja). Oma blogi oli mielessä jo paljon aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mietin alkuvuodesta 2012, että kun jo kirjoitan ruokablogia niin voisin myös tehdä ihan omaakin blogia, saisin kirjoittaa useammin ja vapaammin.

Viime vuonna ilmestyi ensimmäinen oma keittokirjani Reseptikuningatar – Palkittua kotiruokaa. Parhaillaan työstän innoissani toista keittokirjaani, joka ilmestyy tämän vuoden syksyllä. Tämä selittää tällä hetkellä vähän hitaamman bloggaustahdin.

Blogikirjoituksia on kertynyt reilusti yli 400. Blogin kaikkein luetuimpia juttuja ovat olleet Uuniperunat neljällä täytteellä, Pizzeria kotipihallamme, Gourmetpizzaa leivinuunista ja Rosvopaisteja maakuopassa. Näistä jokaista juttua luetaan edelleen useita kertoja joka päivä.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

VINKKI VIIKONLOPUKSI


Suosittelen viikonlopuksi samettista keittoa paahdetuista valkosipuleista, herkullista patonkia ja raikastavaa vihreästä teestä valmistettua sorbettia.


VALKOSIPULIKEITTO
4 kokonaista valkosipulia
oliiviöljyä
60 g voita
4 purjoa pilkottuna
1 sipuli silputtuna
0,5 dl vehnäjauhoja
8 dl kanalientä
4 rkl sherryä
2 dl kermaa
2 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Leikkaa kokonaisista valkosipuleista kantaosa auki. Laita valkosipulit uunivuokaa leikattu pinta ylöspäin ja pirskottele öljyä leikkauspinnalle. Paahda valkosipuleita uunissa 175 asteessa noin tunnin ajan. Anna jäähtyä ja ota talteen pehmennyt valkosipulitahna. Sulata voi kattilassa ja lisää valkosipulitahna, purjot sekä sipulisilppu. Kuullota kunnes kaikki ainekset ovat pehmeitä. Lisää jauhot ja anna kypsyä hetki samalla sekoitellen. Sekoita joukkoon lämmin kanaliemi ja anna hautua puoli tuntia. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää sherry ja kerma, kuumenna keitto. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.



PATONKI
5 dl haaleaa vettä
10 g hiivaa
1 tl suolaa
¼ dl öljyä
noin 10 dl vehnäjauhoja

Liuota veteen hiiva, lisää suola, öljy sekä jauhot. Anna taikinan vetäytyä muovipussiin suljettuna jääkaapissa vähintään vuorokauden. Kohota taikina kylmäsäilytyksen jälkeen kaksinkertaiseksi. Alusta kohonnut taikina hyvin ja jaa se kahteen osaan. Kauli palat levyiksi ja taita ensin kolminkerroin ja vielä kaksinkerroin. Kauli uudelleen levyksi, toista taittelu ja kauliminen useaan kertaan, näin patonkiin tulee kuohkeita kerroksia. Kääri lopuksi levyt rullalle. Anna kohota pellillä. Vedä kohonneisiin patonkeihin viistoja viiltoja terävällä veitsellä. Voitele pinta vedellä ja laita myös uuniin pieni vesiastia, näin patongin pinnasta tulee rapea. Kypsennä 225 asteessa noin 15 minuuttia.



SORBETTI VIHREÄSTÄ TEESTÄ
9 dl vettä
1 dl sokeria
1 dl glukoosisiirappia
5 rkl vihreää irtoteetä
1 dl omenatuoremehua

Mittaa kattilaan 6 dl vettä, sokeri sekä glukoosisiirappi. Kuumenna sekoittaen kunnes sokeri on kokonaan sulanut. Ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä. Mittaa vihreä tee kulhoon ja kaada päälle 3 dl kiehuvaa vettä. Anna hautua noin 10 minuuttia ja siivilöi teelehdet pois. Yhdistä sokeriliuos, tee sekä omenamehu. Laita seos pakasterasiaan ja rasia pakastimeen. Kun seos alkaa hyytyä sekoita hyvin ja laita uudelleen pakastumaan. Sorbetti on valmista nautittavaksi noin neljän tunnin kuluttua.