maanantai 9. maaliskuuta 2015

MAKEA MAANANTAI


Aurinko paistaa virkistävästi ja lintujen laulu enteilee hienoa päivää. Maanantai maistuu makealta.


KERROSHERKKU
leipää pieninä paloina ja muruina
jogurttia
kiisseliä
hilloa
marjoja

Annostele aineksia kerroksittain lasiin tai kulhoon. Tähän herkkuun kelpaavat kaikenlaiset kiisselit, hillot ja marjat. Näissä annoksissa olen käyttänyt tyrnikiisseliä, omenahilloa ja tyrnimarjoja. Jogurtti on vaniljajogurttia.



RIISIKAKKU-VÄLIPALA
riisikakkuja pieninä paloina ja muruina
jogurttia
hedelmiä pieninä kuutioina
vaahterasiirappia tai ruokosokerisiirappia

Kokoa ainekset kerroksittain laseihin tai jälkiruokakulhoihin. Käytä mieleisiäsi hedelmiä. Tässä olen käyttänyt kiivihedelmiä ja hunajamelonia.

Kokoa omat annokset sen mukaan mitä kaapista löytyy. 

torstai 5. maaliskuuta 2015

Hyvät ja nopeat



Nämä herkkusienet valmistuvat nopeasti. Mausteiset herkkusienet maistuvat hyviltä esimerkiksi kalan tai lihan kanssa.


MAUSTEISET HERKKUSIENET
noin 2 rkl BonRED punaista palmuöljyä
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
300 g herkkusieniä viipaloituna
1 tl currytahnaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl tummaa sokeria (muscovado)
tuoreita yrttejä (basilika)

Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Laita sienet pannulle ja paista kauniin värisiksi. Lisää pannuun currytahna, soijakastike, viinietikka ja sokeri. Sekoittele hetki ja koristele tuoreilla yrteillä.



BonRED-kilpailu on päättynyt, arvonta suoritettu ja voittaja tavoitettu. Laatikollinen BonRED punaista palmuöljyä lähtee Etelä-Savoon. Onnea vielä kerran voittajalle.