keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

LORAUS KERMAA



Näihin ruokiin tulee iso loraus kermaa, mutta kermaiset kastikkeet sopivat hyvin lumisiin pakkaspäiviin.


JAUHELIHAKASTIKE TAIKINAKUORESSA
600 g naudan jauhelihaa
öljyä paistamiseen
100 g herkkusieniä paloina
1 sipuli hienonnettuna
pala purjoa hienonnettuna
1 paprika pieninä kuutioina
1 lehtisellerin varsi pieninä paloina
timjamia
basilikaa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
häränlihafondia
2 dl kermaa
noin 1 dl vettä
Tarjoiluun:
3 torttu- tai voitaikinalevyä

Ruskista jauheliha. Lisää vihannekset ja paista samalla sekoittaen noin 5 minuuttia. Mausta ja lisää kerma sekä vesi. Anna kastikkeen hautua hiljalleen. Leikkaa taikinalevyt kahteen osaan ja kaaviloi ne kaksinkertaisiksi ja vuoraa niillä kuusi pientä annosvuokaa. Paista taikinoita 225 asteessa noin 6 minuuttia. Kaada kastike taikinakuoriin ja tarjoa kasvisten kanssa.


POSSUPATA
600 g porsaan ulkofileetä
Leivittämiseen:
noin 1 dl vehnäjauhoja
paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Pataan:
3 dl lihalientä
2 dl kermaa
pieni kukkakaali
2 porkkanaa
2 punaista paprikaa
2 dl pieniä säilykekurkkuja
1 dl hillosipuleita
persiljasilppua

Leikkaa porsaanfilee n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi, nuiji lihat kevyesti ja leivitä maustetuissa vehnäjauhoissa. Ruskista lihapalat. Paloittele porkkanat, paprika ja kukkakaali. Laita kaikki ainekset pataan. Anna hautua noin puoli tuntia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti