keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

LIHAPULLAT KAHDELLA TAVALLA



Lihapullat maistuvat sekä muusilla että spagetilla.


LIHAPULLAT MUUSILLA
500 g naudan jauhelihaa
3 viipaletta vaaleaa leipää muruina
1,5 dl maitoa
1 kananmuna
1 pieni sipuli silputtuna
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
rasvaa paistamiseen

Kuullota sipuli. Laita leipä ja maito kulhoon, anna turvota. Lisää jauheliha, muna, sipuli ja mausteet. Sekoita hyvin ja pyörittele pulliksi. Paista lihapullat pienissä erissä ruskeiksi. Vähennä lämpöä ja hauduta pullia kypsiksi noin 10 minuuttia. Tarjoa lisäksi perunamuusia, ruskeaa kastiketta ja puolukkahilloa.



LIHAPULLIA JA SPAGETTIA
600 g jauhelihaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
1 kananmuna
Leivitykseen:
3 rkl vehnäjauhoja
1 tl paprikajauhetta
Kastike:
1 sipuli silputtuna
200 g herkkusieniä
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl sinappia
3 dl lihalientä
1 dl kermaa

Kuullota valkosipulit ja sekoita jauhelihan kanssa, mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita taikinaan vielä kananmuna. Pyöritä taikina pyöreiksi lihapulliksi. Yhdistä vehnäjauhot ja paprikajauhe. Ripottele jauhoja lihapullille siivilän läpi. Pyörittele pyöryköitä jauhoissa kauttaaltaan. Paista lihapullat pannulla. Paista toisella pannulla sipuli ja sienet. Lisää sipulien ja sienien joukkoon pyree, sinappi ja lihaliemi, sekoittele ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää lihapullat kastikkeeseen, anna hautua hiljalleen noin 5 minuuttia. Lisää vielä kermaa ja tarkasta maku. Tarjoa spagetin kanssa.


1 kommentti: