Esittelyni




Tuulikummun keittiössä häärää Kaisa Sillanpää, resepti-innovaattori ja ruokakirjailija. Mottona: kaiken voi tehdä itse. Maaseudun rennossa ilmapiirissä syntyy runsaasti ideoita ja blogi on saanut nimensä kotimme mukaan. Blogista löytyy kaikkea pizzauunin rakentamisohjeista lapsuudenajan ruokamuistoihin sekä mausteisista makumatkoista leivinuunissa haudutettuihin pataruokiin. Tuulikummussa kauden raaka-aineet taipuvat moneen muotoon.





UUSIN KIRJANI:

Savua ja tulta! Suuri grillauskirja

 


Siirrä keittiösi ulkotiloihin, viritä grillisi ja päästä sisäinen grillaajasi valloilleen. Suuren grillauskirjan avulla teet omassa grillissäsi hiilloksen hyväilemiä herkkuja ja saat uudenlaisen näkökulman grilliherkkujen maailmaan.

Kirjassa kesytetään tuli, saadaan makua savusta ja koetellaan grillauksen rajoja. Koko menu syntyy kätevästi grillissä. Saat mahtavan määrän monipuolisia reseptejä erilaisiin liharuokiin, kalaruokiin ja kasvisruokiin, makeita herkkuja ja juomia unohtamatta. Lisäksi kirjasta löytyvät ohjeet lukuisiin lisukkeisiin, marinadeihin ja kastikkeisiin. Upeat kuvat tuovat veden kielellesi.

Kustantaja: Readme, Sivumäärä: 320, Julkaistu: 2018



Aiemmin julkaistut kirjani:

Burgeria! Suuri hampurilaiskirja



Suuri hampurilaiskirja täyttää kaikki odotuksesi mehevistä ja monipuolisista hampurilaisresepteistä. Herkullisesti kuvitetussa kirjassa on runsaasti erilaisia vaihtoehtoja ja upeita luomuksia. Kirja vie sinut uudenlaiseen hampurilaismaailmaan. Tämän kirjan avulla voit tehdä maailman parhaat hampurilaiset alusta asti itse kotona. Kirjasta löydät reseptit sämpylöihin, pihveihin, kastikkeisiin ja kaikkiin väliin tuleviin herkkuihin. Suuri hampurilaiskirja tarjoaa uusia suosikkeja niin lihaburgerien, broileriburgerien, kalaburgerien kuin kasvisburgerienkin ystäville.

Kustantaja: Readme, Sivumäärä: 314, Julkaistu: 2017

 

Reseptikuningatar - Tähteistä tähdiksi




Reseptikuningatar - Tähteistä Tähdiksi on kymmenissä reseptikilpailuissa menestyneen Kaisa Sillanpään toinen keittokirja. Tässä kirjassa edellisen aterian tähteet saavat uuden elämän.Tämä kirja todistaa, että tähteistä tehty ruoka voi olla jopa parempaa kuin se oli alkujaan. Kirjassaan Kaisa kannustaa kaikkia luovuuteen tähteiden kanssa. Monenlaiset tähteet muuntuvat maistuviksi herkuiksi. Raviolit saavat linssimuhennostäytteen, riisipuurosta tulee upea kakku, rosollista tehdään kohokas, uunilohen loppu päätyy mausteiseen kookoskeittoon. Kirjassa on ruokahalua herättäviä kuvia ja runsaasti helposti seurattavia reseptejä.

Kustantaja: Readme, Sivumäärä: 250, Julkaistu: 2015

 

Reseptikuningatar - palkittua kotiruokaa



Reseptikuningatar Kaisa Sillanpää on niittänyt mainetta viimeisen viiden vuoden aikana yli 60:ssä reseptikilpailussa. Tässä kirjassa Kaisa esittelee voittoisat reseptinsä sekä omat suosikkinsa. Kaisan reseptit ovat rehellisiä ja konstailemattomia. Resepteissä on käytetty yksinkertaisia raaka-aineita, joten reseptit ovat jokaisen innokkaan kotikokin toteutettavissa. Kirja antaa runsaasti ideoita tuttujen ja arkisten raaka-aineiden monipuolisempaan käyttöön. Esimerkillään Kaisa haluaa innoittaa kaikkia kehittelemään omia reseptejä ja vaikka osallistumaan itsekin reseptikilpailuihin. Näitä voittoisia reseptejä on kilpailuissa ollut mukana valitsemassa niin ruoka-alan ammattilaiset, monet huippukokit kuin julkisuuden henkilötkin. Suurin osa kilpailuissa palkituista resepteistä on ollut Kaisan perheen suosikkeja jo useita vuosia ennen kilpailuihin osallistumista.

Kustantaja: Readme, Sivumäärä: 255, Julkaistu: 2014



_______________________________________________________________________


Reseptikilpailumenestys


Olen osallistunut vuosina 2008-2016 reseptikilpailuihin hyvällä menestyksellä, tuloksena on lähes sata palkittua reseptiä.


Yhteistyö


Teen mielelläni yhteistyötä erilaisten yritysten ja tuoteiden parissa. Valmistan laadukasta reseptiikkaa ja otan herkullisia ruokakuvia. 

Olen tehnyt pidempiaikaista yhteistyötä (reseptiikkaa kuvien kera) esimerkiksi Lounasitu Oy:n, Whirlpoolin ja L'uomu Nokan kanssa. Kunnallislehteen tein yli viiden vuoden ajan kerran kuukaudessa ilmestyvää omaa "Kaisan köökki" -ruokapalstaa. Lisäksi reseptejäni ja vinkkejäni on julkaistu lukuisissa lehdissä ja muissa julkaisuissa.

Ota yhteyttä kaisa.sillanpaa(@)kolumbus.fi