tiistai 23. huhtikuuta 2013

EUROVIISUT 2013 RUOKINA osa 8/13


Sukellus euroviisumaiden resepteihin jatkuu, puoliväli on jo ylitetty. Herkutteluvuorossa ovat Malta, Bulgaria sekä Islanti.



MALTA

LÄMMIN PASTASALAATTI
1 munakoiso paloiteltuna
4 tomaattia halkaistuna
1 punasipuli lohkoina
5 valkosipulinkynttä kokonaisina
250 g pastaa
pinaatinlehtiä
tuoretta basilikaa
½ dl oliiviöljyä
½ dl balsamietikkaa
suolaa & pippuria

Laita kasvikset öljytylle uunipellille. Paahda kasviksia uunissa 180 asteessa noin tunti. Keitä tällä välin pasta. Kun kasvikset ovat paahtuneet ota valkosipulit sivuun ja siirrä muut kasvikset ja pasta kulhoon, lisää niiden joukkoon pinaatin lehtiä ja basilikaa. Hienonna valkosipulit ja sekoita oliiviöljyn ja balsamietikan kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita. Tarjoa heti.





BULGARIA

KYLMÄ JOGURTTIKEITTO
1 tuore kurkku
5 dl maustamatonta jogurttia
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl valkoviinietikkaa
1 rkl öljyä
½ tl suolaa
vettä
Koristeluun:
muutama saksanpähkinä rouhittuna
tuoretta tilliä

Kuori ja raasta kurkku hienoksi raasteeksi. Yhdistä kurkkuraaste, valkosipulinkynnet, viinietikka ja öljy jogurttiin. Lisää vettä tarvittaessa. Laita keitto jääkaappiin kylmenemään. Koristele pähkinöillä ja tillisilpulla. Tarjoa kylmänä.




ISLANTI

ISLANTILAISET PANNUKAKUT
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
¼ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
6 dl maitoa
2 kananmunaa kevyesti vatkattuna
1 ½ rkl voita sulatettuna

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokeri, suola ja vaniljasokeri keskenään. Lisää puolet maidosta ja vatkaa hyvin. Sekoita loput maidot, munat ja voisula, lisää ne taikinaan. Paista kuumalla pannulla suuria ja erittäin ohuita pannukakkuja. Ripottele pinnalle sokeria ja kääri rullalle. Tarjoa lisäksi hilloa ja kermavaahtoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti