sunnuntai 10. marraskuuta 2013

TÄYTETTY CIABATTA


Eilen teimme leivinuunissa pitkästä aikaa kebabia. Tänään leivoin helppoja ciabatta-leipiä. Väliin vielä monenlaisia lisukkeita ohueksi viipaloidun kebabin lisäksi kuten jäävuorisalaattia, tomaattia, maustekurkkua, fetakuutioita, oliiveja, tomaattikastiketta ja jogurttikastiketta, niin iltapala on valmis.


CIABATTA
7,5 dl vettä kädenlämpöisenä
25 g tuorehiivaa
4 tl merisuolaa myllystä
0,5 dl oliiviöljyä
1 kg Ciabatta leipäainesta (Helsingin mylly)
lisäksi vehnäjauhoja leipomiseen

Liota hiiva veteen, lisää suola ja oliiviöljy sekä jauhot. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia koneella. Taikina jää löysäksi. Laita ison kulhon pohjalle oliiviöljyä ja kumoa taikina kulhoon. Peitä kulho kelmulla ja laita taikina lämpimään paikkaa nousemaan noin 50 minuutiksi. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle, jaa taikina 5 osaan. Muovaa vähällä vaivaamisella pitkulaisia leipiä ja taputtele päälle vehnäjauhoja. Anna leipien nousta noin 20 minuuttia ja paista 230 asteessa 15 minuuttia.

KEBABLIHA
1,5 kg jauhelihaa
4 rkl paprikajauhetta
3 tl mustapippuria myllystä
savustettua chiliä
2 tl jeeraa eli juustokuminaa
2 tl korianterin siemeniä murskattuna
1 tl garam masalaa
1 tl curryjauhetta
merisuolaa myllystä maun mukaan

Sekoita lihamassa ja mausteet suuressa kulhossa. Laita lihaseos pienissä erissä tehosekoittimeen muovautumaan kunnes massa on kiinteää. Näin saat aikaan oikeanlaisen tiiviimmän koostumuksen, ilman tehosekoitinta tulee lihamurekkeen omainen rakenne. Muovaa lihamassa pötköksi, halkaisijaltaan noin 10 cm, ja kääri folioon. Uunissa lämpöä noin 150 astetta ja kypsymisaika noin 2,5 tuntia.

TOMAATTIKASTIKE
500 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyreetä
suolaa
mustapippuria rouhittuna
oreganoa
timjamia
tabascoa

Kaada tomaattimurska ja pyree kattilaan, anna kiehahtaa ja mausta. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi.

JOGURTTIKASTIKE
2 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl ketsuppia
1 rkl valkoviinietikkaa
sokeria ja suolaa maun mukaan

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään.



4 kommenttia:

  1. Oi nam, tuota kebablihan teko on minunkin pitänyt kokeilla jo pari vuotta, mutta aina se on jäänyt. Pakko kyllä saada aikaiseksi, kun näyttää noin herkulliselta.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla, on todella hyvää. Ja mausteita voi tietysti vaihdella/lisätä oman maun ja fiiliksen mukaan.

    VastaaPoista
  3. Oltais voitu tehdä vaihturit, täällä oli hiukan erilaiset sisukset, pojat olis takuulla tykänny kebabista enempi :)

    VastaaPoista