lauantai 1. syyskuuta 2012

LAPSET KOKKAA



Meidän lapset testasivat muutamaa mieleistään reseptiä itsekseen. He onnistuivat erittäin hyvin. Eli näitä välipaloja osaa tehdä tokaluokkalainenkin, ainakin pienen harjoittelun jälkeen ja isosiskon avustuksella. Varovainen tietysti täytyy aina olla silloin kun käsittelee teräviä veitsiä, kuumia ruokia ja ollaan tekemisissä uunien sekä keittolevyjen kanssa.

Leipominen näyttääkin olevan erityisen mieleistä. Lapset kyselevät lähes joka päivä voisivatko he huomenna taas leipoa.


OLIIVILEIVÄT (4 kpl)
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl oreganoa
1,75 dl maitoa
0,5 dl rypsiöljyä
pinnalle oliiveja
voiteluun maitoa

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää maito ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina neljään osaan leivinpaperin päälle ja painele jauhotetuin käsin litteiksi leiviksi. Leikkaa leivät taikinapyörällä neljään osaan. Painele oliiveja leiville ja voitele maidolla. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Tarjoa kaakaon tai maidon kanssa.


TYRNIKIISSELI
5 dl tyrnimarjoja
1,5 dl sokeria
6 dl vettä
2 rkl perunajauhoja
0,5 dl vettä suurusteen sekoittamiseen

Kaada kattilaan 6 desiä vettä, lisää tyrnit sekä sokeri. Keitä noin 10 minuuttia. Puserra siivilän läpi, siemenet jäävät siivilään. Laita kattila uudelleen liedelle kuumenemaan. Sekoita perunajauhot ja puoli desiä vettä keskenään hyvin. Lisää perunajauhovesiseos koko ajan sekoittaen kiisseliin. Keitä miedolla lämmöllä vielä pari minuuttia. Tässä helppo ohje syysnuhan karkottamiseen. Onneksi meidän pihalla kasvaa näitä kauniin värisiä pieniä vitamiinipommeja.


PIENET PANNUKAKUT (16 kpl)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
2 dl maitoa
2,5 rkl rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kevyesti vatkatut munat, maito ja öljy keskenään, kaada ne kuiviin aineksiin samalla sekoittaen kaikki tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan turvota 15 minuuttia. Paista pannukakut lettupannulla kauniin värisiksi. Tarjoa marjojen ja ruokosokerisiirapin kanssa.


HELPPO BANAANIPIRTELÖ
2 banaania
2 dl appelsiini- tai ananastuoremehua
3 dl vaniljajogurttia

Kuori ja paloittele banaanit. Laita banaanit tehosekoittimeen (tai käytä sauvasekoitinta) ja soseuta. Lisää mehu ja jogurtti, sekoita tasaiseksi. Kaada laseihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti