maanantai 9. toukokuuta 2016

2016 EUROVIISUT RUOKINA 1. semifinaali



Jälleen on se aika vuodesta kun laulut laitetaan paremmuusjärjestykseen. Tämän vuoden Euroviisujen 1. semifinaali käydään tiistaina 10. toukokuuta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Tuulikummun keiittössä on aika listata kilpailumaiden ruoat samassa järjestyksessä kuin kunkin maan laulut esitetään. 

Viisufinaali on lauantaina 14.5. ja ensin jännitetään mitkä maat ja mitkä ruoat pääsevät finaaliin semifinaalien kautta. Suoraan finaaliin pääsee viime vuoden voittajamaa sekä kisojen suuret rahoittajamaat eli Espanja, Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa. Euroviisut järjestetään tuttuun tapaan viime vuoden voittajamaassa eli Ruotsissa Tukholman Globenissa. Mukana on kaikkiaan 42 maata. Ruotsilla on itse asiassa hiukan epäreilusti 12 edustuskappaletta sillä, peräti 11 maata Ruotsin lisäksi on päätynyt käyttämään ruotsalaisia viisunikkareita sen sijaan, että olisi käytetty omien maitten osaamista. 

Suomi saa kunnian aloittaa koko kisat. Suomea edustaa viisuissa iloinen Sandhja kappaleella Sing it Away. Tuulikummun ruokalistauksessa edustajaksemme on valittu yhtä yllätyksellinen kalakukko.



1. SUOMI
KALAKUKKO
1 kg perattuja muikkuja tai muita pikkukaloja
400 g siankylkisiivuja
suolaa
Kuori:
7 dl kylmää vettä
4 tl suolaa
250 g pehmeää voita
1 kananmuna kevyesti vatkattuna
noin 1 kg ruisjauhoja
noin 4 dl vehnäjauhoja

Sekoita suola ja vesi. Lisää pehmeä voi, muna ja osa jauhoista. Alusta taikinaa jauhoja tarpeen mukaan lisäten, että taikinasta tulee sopivan kiinteää. Kauli taikinasta noin 1 cm paksuinen pyöreä levy, joka on reunoilta ohuempi. Lado keskelle kerros lihaa, sitten kalat kerroksittain ja päällimmäiseksi loput lihat, ripottele väliin vähän suolaa. Taittele taikinan reunat ylös ja muotoile kukoksi. Tiivistä saumat huolellisesti kylmää vettä apuna käyttäen ja sivele pinta tasaiseksi. Paista ensin 250 asteessa noin tunti. Ota uunista ja peitä foliolla. Laske uunin lämpö 125 asteeseen ja jatka kypsentämistä 6 tuntia. Kääri valmis kalakukko kokonaan folioon ja paksun pyyhkeen sisään ja anna vetäytyä pari tuntia.



2. KREIKKA
MOUSSAKA
3 munakoisoa viipaleina
oliiviöljyä
Jauhelihaseos:
400 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl kanelia
1 tl minttua
1 tl oreganoa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Munamaito:
3 dl maitoa
3 kananmunaa
ripaus muskottia
suolaa maun mukaan
Pinnalle:
50 g juustoraastetta

Ripottele munakoisoviipaleille suolaa, anna hikoilla ja pyyhi talouspaperilla kuiviksi. Paista munakoisot pannulla oliiviöljyssä kauniin ruskeiksi. Kuullota sipulit ja ruskista jauheliha kevyesti. Lisää tomaattipyree ja mausteet. Sekoita munamaidon ainekset keskenään. Lado vuokaan kerroksittain munakoisoviipaleita ja jauhelihaseosta. Kaada päälle munamaito ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia.



3. MOLDOVA
JUUSTOKUORRUTETTUA KUKKAKAALIA
1 kukkakaali
5 rkl parmesaaniraastetta
1 rkl korppujauhoja
3 rkl sulatettua voita

Paloittele kukkakaali, keitä suolatussa vedessä pari minuuttia. Valuta kukkakaali ja laita uunivuokaan, ripottele pinnalle juustoraastetta, korppujauhoja ja voisulaa. Paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia eli kunnes kuorrute on saanut kauniin värin. Tarjoa lämpimänä.



4. UNKARI
GULASSIKEITTO
400 g naudan (tai porsaan) ulkofileetä kuutioituna
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 tl paprikajauhetta
70 g tomaattipyreetä
1 l lihalientä
3 perunaa kuutioituna
2 paprikaa kuutioituna
timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
chiliä maun mukaan
persiljasilppua

Ruskista lihat parissa erässä, nosta pois padasta. Kuullota sipuli ja valkosipuli, lisää paprikajauhe ja pyree, kuumenna hetki sekoitellen. Kaada lihaliemi pataan. Lisää lihat takaisin pataan. Hauduta noin puoli tuntia. Laita perunat, paprikat ja mausteet pataan. Keitä miedolla lämmöllä kunnes perunat ovat kypsiä. Ripottele pinnalle persiljasilppua.




5. KROATIA
LIHAVARTAAT JA PAPRIKARIISI
Vartaat:
500 g porsaan ulkofileetä kuutioituna
Marinadi:
öljyä
yrttejä
mustapippuria
suolaa

Sekoita marinadin ainekset ja laita lihat marinadiin pariksi tunniksi. Pujota lihat vartaisiin. Grillaa käännellen kypsiksi.

Riisi:
öljyä paistamiseen
2 sipulia silputtuna
1 sellerinvarsi silputtuna
2,5 dl pitkäjyväistä riisiä
5 dl kiehuvaa vettä
laakerinlehti
1 punainen paprika suikaloituna
1 vihreä paprika suikaloituna
mustapippuria
suolaa maun mukaan

Kuullota sipuli ja selleri pannulla. Lisää riisi ja paista sekoitellen muutama minuutti. Lisää vesi ja laakerinlehti riisin joukkoon. Anna kiehua kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää paprikat. Kypsennä vielä noin 5 minuuttia välillä sekoittaen. Poista laakerinlehti, mausta suolalla ja pippurilla.


6. ALANKOMAAT
SUKLAAKOHOKAS
50 g voita
50 g tummaa suklaata
1 kananmuna
1 munan keltuainen
60 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
Vuokien voiteluun ja jauhottamiseen:
voita
kaakaojauhetta

Sulata voi ja suklaa, anna vähän jäähtyä. Vatkaa muna, keltuainen ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon suklaaseos sekä jauhot. Voitele 4 pientä vuokaa tai kuppia ja jauhota ne kaakaojauheella. Täytä vuoat taikinalla vähän yli puolenvälin. Paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoa heti.




7. ARMENIA
TÄYTETYT OMENAT
6 omenaa
1 dl riisiä
3 dl kiehuvaa vettä
0,5 tl suolaa
1 dl rusinoita
¼ tl kanelijauhetta
1 dl ruskeaa sokeria
1 dl fetajuustoa muruina
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
0,5 dl paahdettuja pinjansiemeniä
0,5 dl sulatettua voita
0,5 dl juustoraastetta (esim. parmesaania)

Kypsennä riisi lähes kypsäksi suolavedessä. Lisää rusinat ja kypsennä vielä 5 minuuttia, jäähdytä. Leikkaa omenoiden kantaosat irti. Älä heitä pois, vaan käytä myöhemmin ”kantena”. Koverra omenoista sisustaa pois veitsellä. Lisää riisin joukkoon puolet sokerista, kaneli, feta, pähkinät, pinjansiemenet sekä voi. Täytä omenat ja laita ”kansi” päälle. Laita omenat uunivuokaan, jossa on vettä ja loput sokerista. Kypsennä 175 asteessa noin 40 minuuttia. Ota kypsennyksen loppuvaiheessa ”kannet” pois ja ripottele omenoiden päälle juustoraastetta.



8. SAN MARINO
SAN MARINON PIHVI
noin 700 g naudanlihaa (esim. sisäpaistia)
Leivitykseen:
50 g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
Kastike:
1 sipuli silputtuna
4 porkkanaa raastettuna
2 lehtisellerin vartta silputtuna
500 g tomaattimurskaa
1 dl punaviiniä
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
1 rkl chilikastiketta
1 laakerinlehti
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Leikkaa liha pihveiksi ja kierittele maustetuissa jauhoissa. Paista lihat pannulla ja siirrä uunivuokaan. Sekoita kastikkeen ainekset ja levitä pihvien päälle. Peitä vuoka foliolla. Kypsennä uunissa 150 asteessa 3 – 4 tuntia. Poista laakerinlehti. Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa.



9. VENÄJÄ
LIHAPIIRAKAT (RASTEGAI)
Taikina ensin:
0,5 dl maitoa kädenlämpöisenä
0,5 rkl sokeria
15 g hiivaa
0,5 dl vehnäjauhoja
seuraavaksi:
2 dl maitoa
puolet kananmunasta
25 g voita sulatettuna
0,5 tl suolaa
noin 4 dl vehnäjauhoja
Täyte:
400 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
Voiteluun:
puolet kananmunasta
Tarjoiluun:
keitettyjä kananmunia viipaleina

Valmista ensin taikinajuuri. Liuota hiiva ja sokeri maitoon, lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Peitä kulho liinalla ja anna olla lämpimässä paikassa noin tunnin ajan. Seuraavaksi lisää taikinaan maitoa, puolikas kananmunasta (voitele lopulla munalla piirakat ennen paistamista), voisula, suolaa sekä jauhot. Vaivaa taikina kiinteäksi. Peitä taikina liinalla ja jätä kohoamaan 3 tunniksi. Painele taikina tunnin välein alas ja anna jälleen kohota. Valmista täyte: Kuullota sipuli ja paista jauheliha kevyesti, mausta suolalla ja pippurilla. Jaa taikina 8 osaan, pyöritä pulliksi ja kauli litteiksi piiraiksi. Laita täytettä jokaisen piirakan päälle, rypistä reunoja yhteen, mutta jätä keskelle aukko. Nosta piirakat uunipellille ja voitele munalla. Paista 220 asteessa noin 20 minuuttia.




10. TSEKKI
HAPANKAALIA JA POSSUA
sämpylä
possupihvi paistettuna
hapankaalia
kaalia ohuina suikaleina
sipulirenkaita
majoneesia
ketsuppia



11. KYPROS
MAALAISSALAATTI
salaatinlehtiä tai kaalia ohuina suikaleina
tomaatteja viipaleina tai lohkoina
kurkkua viipaleina
sipulia tai purjoa ohuina renkaina
fetajuustoa kuutioina
oliiveja
Kastike:
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl viinietikkaa
¼ tl sinappijauhetta
ripaus sokeria
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Yhdistä kaikki salaatin ainekset keskenään. Sekoita kastike ja valuta salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.



12. ITÄVALTA
OMENASTRUUDELI
Taikina:
2,5 dl vehnäjauhoja
25 g voita sulatettuna
puolet kananmunasta
0,5 dl kylmää vettä
Täyte:
25 g voita sulatettuna
3 omenaa kuutioituna
1 dl rusinoita
50 g paahdettuja manteleita karkeaksi hienonnettuna
0,5 dl fariinisokeria
1 tl sitruunankuorta raastettuna
1 tl kanelia
Voiteluun:
sulatettua voita

Nypi käsin taikinaa varten jauhot, voi ja kananmuna. Lisää vesi ja muovaa sileä taikina. Kääri taikina kelmuun ja laita lepäämään jääkaappiin puoleksi tunniksi. Yhdistä sillä välin täytteen ainekset toisiinsa. Kauli taikina ohueksi levyksi ja levitä täyte sen päälle. Kääri rullalle, sulje päät ja voitele. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.



13. VIRO
TALKKUNALEIVÄT
2,5 dl maitoa
250 g maitorahkaa
50 g hiivaa
0,5 rkl suolaa
0,5 dl sokeria
2 dl talkkunajauhoja
noin 5 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia tai voita sulatettuna

Yhdistä maito ja maitorahka, lämmitä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nesteeseen. Lisää suola ja sokeri sekä talkkunajauhot. Lisää taikinaan vähitellen vehnäjauhoja ja alustuksen loppuvaiheessa rasva. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo kaksi pitkulaista leipää. Leikkaa leipiin viiltoja niin että leipä jää pohjasta yhtenäiseksi. Anna kohota ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.



14. AZERBAIDZAN
MAKEA LEIPÄ
5 dl maitoa kädenlämpöisenä
20 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl kurkumaa
250 g sokeria
1 kananmuna
200 g pehmeää voita tai margariinia
noin 800 g vehnäjauhoja
Voiteluun:
kananmunaa
Pinnalle:
seesaminsiemeniä

Liuota hiiva maitoon, lisää 1 rkl sokeria, suola ja kurkuma sekä 2 dl vehnäjauhoja. Sekoita hyvin ja anna seistä 30 minuuttia. Lisää loput ainekset, jauhot vähitellen. Vaivaa pehmeä taikina. Peitä liinalla ja anna nousta lämpimässä paikassa 2 tuntia. Vaivaa taikinaa välillä pari kertaa. Jaa taikina kahteen osaan ja vaivaa vielä kerran. Muotoile soikeiksi leiviksi. Jätä kohoamaan vielä tunniksi. Voitele munalla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia, kunnes leivät ovat saaneet kauniin värin.



15. MONTENEGRO
KALAKEITTO
500 g ruodotonta kalaa paloiteltuna
0,5 dl oliiviöljyä
1 porkkana paloiteltuna
1 lehtisellerin varsi paloiteltuna
1 dl persiljasilppua
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
4 anjovisfileetä paloiteltuna
2 dl valkoviiniä
ripaus sahramia
12 dl kalalientä
4 tomaattia kaltattuna ja siemenet poistettu
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Kuumenna öljy kattilassa, lisää porkkanat, selleri, persilja, valkosipuli ja anjovikset, kuullota hetki. Lisää viini ja sahrami, anna kiehua kunnes viini on lähes kokonaan kiehunut pois. Lisää tomaatit ja kalaliemi, keitä noin 10 minuuttia. Lisää lopuksi keittoon kalapalat, kypsennä.



16. ISLANTI
ISLANTILAISET PANNUKAKUT
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
¼ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
6 dl maitoa
2 kananmunaa kevyesti vatkattuna
1 ½ rkl voita sulatettuna

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sokeri, suola ja vaniljasokeri keskenään. Lisää puolet maidosta ja vatkaa hyvin. Sekoita loput maidot, munat ja voisula, lisää ne taikinaan. Paista kuumalla pannulla suuria ja erittäin ohuita pannukakkuja. Ripottele pinnalle sokeri ja kääri rullalle. Tarjoa lisäksi hilloa ja kermavaahtoa.



17. BOSNIA JA HERZEGOVINA
TUFAHIJE (sokeriliemessä haudutetut omenat)
4 omenaa
Sokeriliemi:
2,5 dl sokeria
4 dl vettä
0,5 tl vaniljauutetta
2,5 rkl sitruunamehua
Pähkinätäyte:
50 g voita
1 rkl hunajaa
noin 80 g saksanpähkinöitä rouhittuna
Koristeluun:
1 dl kermaa vatkattuna
muutamia saksanpähkinöitä rouhittuna

Laita pieneen kattilaan sokeri, kuuma vesi, vanilja ja sitruunamehu. Sekoita, niin sokeri liukenee. Kuori omenat, koverra keskelle kolo täytettä varten. Älä koverra läpi asti vaan niin, että pohja jää ehjäksi. Laita omenat sokeriliemeen ja keitä omenoita hiljalleen noin 10 minuuttia eli kunnes omenat ovat pehmeitä, mutta rakenne säilyy. Jäähdytä omenat ja liemi. Sulata voi ja hunaja, lisää seokseen rouhitut pähkinät. Täytä omenoiden kolot pähkinätäytteellä. Pursota omenoiden päälle kermavaahtoa ja koristele pähkinärouheella ennen tarjoilua. Lusikoi tarjoiluastian pohjalle vähän sokerilientä.



18. MALTA
TÄYTETTY MUNAKOISO
1 munakoiso (noin 400 g)
200 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tomaatti kuutioituna
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl persiljasilppua
2 rkl korppujauhoja
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
1 kananmuna kevyesti vatkattuna
0,5 dl juustoraastetta

Leikkaa munakoiso pituussuunnassa halki kahteen osaan. Ripottele puolikkaille suolaa ja anna ”hikoilla” hetki. Pyyhi kuivaksi talouspaperilla. Paista munakoisoja leikkauspinta pannua vasten noin 5 minuuttia. Koverra munakoison sisus pois lusikalla, mutta säästä täytettä varten. Kuullota sipulit ja paista jauheliha kevyesti, lisää pannuun munakoison sisus, tomaattikuutiot, pyree, persiljasilppu, korppujauhot sekä pippuria ja suolaa. Ota pannu pois liedeltä ja lisää kananmuna mukaan. Täytä munakoison puolikkaat täytteellä ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.


10 kommenttia:

  1. Euroviisufania postauksesi ilahduttaa <3. Mahtava idea.

    VastaaPoista
  2. Tosi ihana ja hauska postaus! Ja mikä parasta: Tufahije!!!! Minun lempäri! Inspiroit minun postamaan oma versioni minun perinnestä ja samalla linkkitin sinun blogi, kun ihastuin tämän mahtavaan postaukseen :)
    Miten tykkäät bosnian kappalesta tänä vuonna? Kuka on suossikisi?
    Tässä linkki minun Tufahije-ohjeeseen:
    http://sokerivaltakunta.blogspot.fi/2016/05/taytetyt-omenat-tufahije.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihastuin myös näihin täytettyihin omenoihin, tein niitä eilen ja vielä olisi yksi jäljellä. Täytyy seuraavalla kerralla tehdä sinun aidolla ohjeella.
      Bosnian kappale on komean kuuloinen ja varmasti pärjää hyvin. Mitään erityistä suosikkia ei itselläni ole tänä vuonna. Toivon tietysti, että myös Suomi pääsisi finaaliin.

      Poista
    2. Valitettavasti ei kumpikaan pääsyt finaaliin :((( Harmi!

      Poista
  3. Aivan mahtava idea. Kiitos tästä. :) Monta hyvää ruokavinkkiä. Nam!

    VastaaPoista