lauantai 17. maaliskuuta 2012

VAIVATONTA JUHLARUOKAA


Voiko vappuruoka olla muutakin kuin nakit ja perunasalaatti? Miksi tämä kaksikko on niin suosittu ja perinteinen juhlaruoka? Nakkeja ja perunasalaattia on tarjolla niin vappuna kuin uutenavuotenakin. Syynä lienee helppous ja tottumus. Sitä miten nakit ja perunasalaatti löysivät tiensä juhlapöytiemme kestosuosikeiksi voi vain arvailla.


Niihin aikoihin kun Suomessa alettiin juhlia vappua, makkaramestarit toivat nakkien tekotaidon Saksasta. Nykyään niin arkipäiväisiä nakkeja pidettiin silloin juhlaruokana. Nakeille tarvittiin sopiva lisuke. Tuohon aikaan tuoretta salaattia oli tarjolla vain kesällä. Sen sijaan maakellareissa juurekset säilyivät hyvin. Perunasalaattia pystyi valmistamaan niin keväällä kuin keskitalvellakin.

Vaikka ei keitetyissä nakeissa tai perunasalaatissa mitään vikaa ole, niin haluan silti tarjota vaihtelua liian tuttuihin kuvioihin.



COUSCOUS SALAATTI

2 dl kasvislientä
2 dl couscous-suurimoita
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1 punasipuli silputtuna
1 tuore kurkku pieninä kuutioina
3 tomaattia pieninä kuutioina
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
1 dl kalamataoliiveja
tuoretta minttua ja ruohosipulia silputtuna

Laita couscous-suurimot kulhoon, kaada kuuma kasvisliemi päälle. Sekoita ja anna turvota.
Sekoita couscousiin öljy, etikka ja sitruunamehu. Lisää loput ainekset. Tarjoa kylmänä.
Sopii erityisen hyvin grillattujen lihavartaiden seuraksi.



JAMBALAYA

400 g broilerin fileesuikaleita
300 g salamia tai chorizo-makkaraa siivuina
1 tl kuminan siemeniä
1 tl sinapin siemeniä
2 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
4 sellerin vartta pilkottuna
2 punaista paprikaa paloina
500 g tomaattimurskaa
6 dl kanalientä
300 g täysjyväriisiä
2 tl oreganoa
2 tl timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
tuoretta basilikaa koristeluun

Paista broileri ja makkarapalat pannulla kauniin ruskeiksi. Lisää sipuli ja valkosipuli sekä mausteet. Anna sipulien pehmetä. Lisää selleri sekä paprika. Kaada sekaan tomaattimurska, kanaliemi ja riisi.
Hauduta kannen alla kunnes riisi on kypsää. Lisää yrttimausteet ja mustapippuri sekä suolaa tarvittaessa. Koristele valmis ruoka basilikalla.



PIZZAVOHVELIT (n. 8 kpl)

100 g voita tai margariinia
4 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
150 g kinkkua pieninä kuutioina
100 g emmentaljuustoa pieninä kuutioina
1 omena pieninä kuutioina
1 maustekurkku pieninä kuutioina
2 rkl ketsuppia
1 rkl oreganoa
1 rkl basilikaa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Vaahdota voi ja lisää munat yksitellen. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää vuorotellen maidon kanssa. Lisää kinkku, juusto, omena ja kurkku sekä mausteet. Sekoita hyvin. Paista heti vohveleiksi.



FRITEERATUT BANAANIT

2-3 banaania viipaleina
Kuorrutustaikina:
2 dl vettä
3 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
reilusti valkosipulia pilkottuna hienoksi
reilusti tuoretta inkivääriä pilkottuna hienoksi
mustapippuria myllystä
suolaa

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään. Upota banaanit taikinaan, sekoita varovasti, että banaanit pysyvät ehjinä. Kuumenna n. 5 dl rypsiöljyä wokissa tai kattilassa. Nosta banaaneja öljyyn muutama kerrallaan, paista kunnes saavat kauniin värisen pinnan. Nosta pois reikäkauhalla ja valuta talouspaperin päällä. Sama taikina käy monien muidenkin aineksien friteeraamiseen, esim. katkaravut, kalat sekä kesäkurpitsa sopivat hyvin.


HAPANIMELÄKASTIKE

1 dl punaviinietikkaa
1 dl fariinisokeria
1 dl soijakastiketta
1 dl ketsuppia
0,5 dl HP-kastiketta
mustapippuria myllystä
Mittaa viinietikka ja fariinisokeri kattilaan. Anna kiehua hetki ja lisää loput ainekset. Keitä kunnes kastike on sopivan paksuista.
Todella monipuolinen, maukas ja helppo kastike. Käy niin lihan, kalan kuin kasvistenkin kanssa. Erityisen hyvää friteerattujen banaanien seurana. Lisänä voi tarjota jasmiiniriisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti