lauantai 17. maaliskuuta 2012

TERVEISIÄ TURUN KIRJA- JA RUOKAMESSUILTA


Eilinen päivä tuli vietettyä kirja- ja ruokamessuilla. Tapahtuma on kuulunut suosikkeihini yli kymmenen vuotta, sinne on ihan pakko päästä. Tunnelma on leppoisa vaikka väkeä on paljon. Kirjoja tarttui mukaan tänä vuonna kaikkiaan 13 kappaletta. Pääasiassa ruokakirjoja. Ruokaa käsitteleviä kirjoja on kertynyt vuosien varrella kirjahyllyyni useita metrejä. Niitä on mielestäni kiva lueskella ja selailla jopa iltalukemisena.


Eilen illalla katsoin vielä ruokaan liittyvän elokuvan Julie & Julia. Se on tarina Amerikkaan ranskalaisen keittiön salat tuoneesta Julia Childistä ja blogisti Julie Powellista, joka tekee vuoden aikana 524 ruokaa Julian Mastering the Art of French Cooking-kirjasta. Tänään katselin youtubesta oikean Julia Childin kokkailuja hymy huulilla. Meryl Streep olikin sisäistänyt Julian roolin hyvin, vaikka elokuvaa katsellessa epäilin hänen hieman ylinäyttelevän.

Yöpakkasten myötä on tullut hyvä syy julistaa rakastamani patakausi alkaneeksi. Seuraavalla ohjeella valmistettu pitkään haudutettu uuniruoka on oikeaa lohturuokaa syksyn synkkyyteen ja talven pakkasiin, sitä syödessä unohtuu ulkona vallitseva pimeys ja kylmyys.




MAALAISPATA

700 g naudan lihaa (sisäpaistia tai ulkofileetä)
2 sipulia lohkoina
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa viipaleina
2 varsiselleriä viipaloituina
5 perunaa kuutioina (kiinteä lajike)
2 prk tomaattimurskaa
5 dl lihalientä
2 dl punaviiniä
2 laakerinlehteä
1 rkl oreganoa
1 rkl timjamia
1 rkl basilikaa
mustapippuria myllystä
250 g tuoreita herkkusieniä tai metsäsieniä paistettuna
300 g vihreitä papuja
1 prk artisokansydämenpaloja (yrttimarinadissa)
1 prk vihreää parsaa
suolaa maun mukaan
persiljaa silputtuna
Ruskista lihat useassa erässä paistinpannulla. Siirrä lihat kannelliseen pataan. Laita pataan myös sipulit, porkkanat, varsisellerit ja perunat. Kaada päälle tomaattimurska, lihaliemi ja punaviini. Sekoita ja mausta. Kypsennä uunissa miedolla lämmöllä hauduttaen noin puolitoista tuntia. Lisää loput ainekset sekä nestettä tarvittaessa. Anna olla vielä hetki uunissa. Ripottele valmiin ruoan päälle runsaasti persiljaa. Tässä ruoassa maukas liemi on se homman juju. Tarjoile maalaisleivän tai seuraavan ohjeen mukaan tehdyn leivän kanssa, jotta saat kaiken talteen hyvästä liemestä. Annos on suuri joten syötävää riittää useaksi päiväksi. Leivinuunissa valmistettuna erittäin taloudellinen ja ekologinen ruoka.



LETITETTY VÄRIKÄS SADONKORJUULEIPÄ

Perustaikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
½ rkl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
12 dl vehnäjauhoja
50 g margariinia
KELTAINEN taikina:
kolmasosa perustaikinaa
2 dl porkkanaraastetta
1 tl kurkumaa
n. 1 ½ dl vehnäjauhoja
PUNAINEN taikina:
kolmasosa perustaikinaa
2 dl punajuuriraastetta
n. 1 ½ dl vehnäjauhoja
VIHREÄ taikina:
2 dl kesäkurpitsaraastetta
1 rkl pestoa
n. 1 ½ dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, kaurahiutaleet ja vehnäjauhot. Alusta taikinaan pehmeä margariini. Jaa taikina kolmeen osaan ja lisää kuhunkin taikinaan ”väriaineet” sekä tarvittava määrä jauhoja. Anna taikinoiden kohota. Tee kaksi isoa pullapitkon tapaan letitettyä leipää. Paista leipää 200 asteessa noin 40 minuuttia.


Tähän loppuun laitan vielä toisenkin leipäohjeen, koska minulta on kyselty rapeakuorisen leivän ohjetta. Tässä erittäin helppo ohje, josta tulee myös kaksi leipää:
6 dl haaleaa vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl öljyä
3 dl kaurahiutaleita
9-11 dl vehnäjauhoja
Liuota hiiva veteen. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Taikina saa jäädä löysäksi eikä sitä tarvitse vaivata. Anna taikinan kohota noin tunnin. Jaa taikinasta kaksi leipää leivinpaperin päälle. Kohota 20 minuuttia. Paista leipää ensin 275 asteessa 15 minuuttia. Pienennä sen jälkeen lämpö 100 asteeseen ja jatka kypsentämistä vielä tunnin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti