lauantai 14. heinäkuuta 2012

MAKKARATALKOOT


Ryhdyimme makkarantekoon monen vuoden tauon jälkeen. Hankimme suolta ja sopivaa lihaa Turun kauppahallista. Päädyimme valmistamaan kahta erilaista makkaraa. Toisesta tuli bratwursti-tyyppistä oluessa kypsennettyä makkaraa ja toisesta mausteisempaa savustettua chorizo-tyyppistä makkaraa. Aikamoinen rupeama oli ja hiki tuli. Makkarat kyllä maistuivat, mutta taitaa jälleen kulua useampi vuosi ennen kuin hommaan taas ryhdytään.








OLUTMAKKARA
yhteensä noin 1,5 kg porsaan lapaa, silavaa ja naudan lapaa
3 isoa valkosipulinkynttä silputtuna
1 rkl sinappijauhetta
muskottia
kardemummaa
korianterin siemeniä rouhittuna
chiliä
mustapippuria myllystä
suolaa
ripaus sokeria
tuoretta persiljaa silputtuna
jäämurskaa (15 jääpalaa)
sian suolta

Jauha lihat lihamyllyssä. Sekoita mausteet jauhettuun lihamassaan. Laita lihaseos yleiskoneeseen pienissä erissä, lisää jäämurskaa. Pyöritä koneessa kunnes lihamassasta tulee tasaista tahnaa. Pursota makkaramassaa suoleen ja kiepauta sopivan kokoisia makkaroita. Pistele makkaroihin pari reikää ja hauduta kuumassa sipulilla maustetussa oluessa 20-30 minuuttia. Jäähdytä makkarat nopeasti kylmässä vedessä. Paista makkarat pannulla tai grillissä.






TULINEN SAVUSTETTU MAKKARA
yhteensä noin 1,5 kg makkaraan sopivia ruhon osia porsaasta ja naudasta
reipas tl naga jolokia chilitahnaa (äärimmäisen tulista)
savustettua keskivahvaa chiliä
reilusti mietoa paprikajauhetta
kuivattua oreganoa
mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä
tuoretta salviaa
porsaan suolta

Jauhetaan lihat lihamyllyssä ja maustetaan. Laitetaan jääkaappiin vuorokaudeksi. Pursotetaan makkaramassa suoleen ja kiepautetaan pieniksi makkaroiksi. Pistellään muutama reikä makkaroihin. Savustuslaatikkoon laitetaan pohjalle lepänpuruja, katajanoksia, tuoretta salviaa ja rosmariinia sekä muscovadosokeria ja vettä pieneen metallipurkkiin. Laitetaan makkarat ritilän päälle laatikkoon. Savustetaan miedolla lämmöllä tunnin ajan. Lisätään lämmitystehoa ja savustetaan vielä noin 20 minuuttia. Paistetaan tai grillataan makkaroihin rapsakka pinta. Nautitaan hyvässä seurassa tai yksin vaikka oluen kanssa. Erittäin tulisen makkaran ystävän mieleen.

1 kommentti: