torstai 14. heinäkuuta 2016

HERKUTELLAAN LETUILLA



Letut maistuvat sellaisenaan tai täytettyinä. Täyte voi olla makea tai suolainen, tilanteen ja mieliteon mukaan. Tee tavallisia isoja lettuja tai pieniä banaanilettuja.

LETTUTAIKINA
2 kananmunaa
5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
2 rkl öljyä

Vatkaa munien rakenne rikki isossa kulhossa, lisää puolet maidosta ja sekoita jauhot mukaan. Lisää loppu maito, sokeri, suola ja öljy. Sekoita kaikki ainekset hyvin yhteen. Anna taikinan turvota noin 30 minuuttia. Paista isoja ohuita lettuja.


HERKKULETTU
lettuja
paksua maustamatonta jogurttia
tuoreita mansikoita
kypsää tuoretta ananasta
vaahterasiirappia

Kuori ja paloittele ananas. Tarjoa letut jogurtin, mansikoiden ja ananaspalojen kanssa. Valuta annosten päälle vaahterasiirappia.


TÄYTETYT LETTUKÄÄRÖT
lettuja
chili con carnea tai mausteista jauhelihakastiketta
juustoraastetta
tuoreita yrttejä

Levitä letuille reilusti chili con carnea (tai jotain muuta mausteista jauhelihakastiketta) ja juustoraastetta. Kääri rullalle, ripottele päälle vielä juustoraastetta. Silppua yrttejä lettujen pinnalle ennen tarjoamista.


PIENET BANAANILETUT
2 kananmunaa
2,5 dl maitoa
0,5 dl pähkinäsuklaalevitettä (Nutellaa)
0,5 dl öljyä
1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 banaania
Tarjoiluun:
mustikoita
vaahterasiirappia

Vatkaa munat kevyesti, lisää maito, pähkinäsuklaalevite ja öljy. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola, lisää jauhot munamaitoon. Muusaa banaanit haarukalla ja lisää taikinaan, sekoita tasainen taikina. Anna taikinan turvota hetki. Paista lettupannulla pieniä lettuja. Annoksesta tulee noin 20 pientä lettua. Tarjoa letut esimerkiksi mustikoiden ja vaahterasiirapin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti