tiistai 11. elokuuta 2015

Samettista kasviskeittoa ja mureaa lihavuokaa



Herkullisen ateriakokonaisuuden saat kun valmistat alkuruoaksi täyteläistä kasvissosekeittoa ja pääruoaksi mureaa lihavuokaa.


Alkuruoka:
SAMETTINEN KEITTO
noin 700 g munakoisoja
1 porkkana
1 palsternakka
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tomaattipyreetä

1 litra kasvislientä
timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
2 dl kermaa

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Halkaise munakoisot pitkittäin. Kuori porkkana ja palsternakka, halkaise ne myös pitkittäin. Laita kasvikset uunipellille ja pirskottele päälle vähän öljyä. Laita pelti uuniin noin 30 minuutiksi. (Jos teet myös lihavuokaa voit laittaa kasvikset yhtä aikaa kypsymään uuniin.) Ota kasvikset pois uunista kun ne ovat sopivasti pehmenneet ja munakoison kuori lähtee vetämällä irti. Paloittele munakoisot, porkkana ja palsternakka. Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynsi. Kuullota kattilassa sipuli ja valkosipuli. Lisää mukaan paloitellut kasvikset, tomaattipyree, kasvisliemi ja mausteet. Keitä noin puoli tuntia. Soseuta keitto. Lisää mukaan vielä kerma ja kuumenna keitto.



Pääruoka:
MUREA LIHAVUOKA
noin 600 g luutonta naudanlihaa
3 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria myllystä
suolaa
10 pientä salottisipulia
2 porkkanaa
3 kokonaista valkosipulinkynttä
noin 4 dl vahvaa lihalientä
Pinnalle:
noin 6 keitettyä perunaa
25 g voita
1 valkosipulinkynsi
persiljaa

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kuutioi liha, kuori kokonaiset salottisipulit ja valkosipulinkynnet, paloittele porkkanat. Mausta vehnäjauhot suolalla ja pippurilla. Kääntele lihapaloja jauhoissa. Kuullota salottisipulit ja valkosipulinkynnet voin ja öljyn seoksessa. Siirrä sipulit uunivuokaan. Laita pannulle porkkanat, kuullota hetki ja siirrä vuokaan. Paista lihat parissa erässä ja siirrä ne uunivuokaan. Lisää lihaliemi vuokaan. Peitä uunivuoka foliolla ja laita uuniin noin tunniksi eli kunnes liha on jo melko mureaa, (kypsymisaikaan vaikuttaa se mitä lihaa käytät). Viipaloi perunat. Hienonna valkosipulinkynsi. Laita pieneen kattilaan voi ja valkosipuli, sulata voi. Ota vuoka uunista ja poista folio. Lado perunat vuokaan ja kaada perunoiden päälle sulatettu voi. Laita vuoka uuniin vielä noin 30 minuutiksi. Silppua persiljaa valmiin ruoan pinnalle.



2 kommenttia:

  1. Tuo keitto varsinkin kuullostaa avian tosi ihanalta! Rakastan munakoisoa ja keittoja - tämä menee heti kirjanmerkkeihin!

    VastaaPoista