keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

ARKIRUOKAA KALASTA (5 reseptiä)


Näistä kalaisista aterioista selviää noin puolessa tunnissa.


LOHTA JA KATKARAPUJA KOOKOSKASTIKKEESSA
1 tl punaista currytahnaa
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä ohuina lastuina
pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna
2 punaista paprikaa kuutioina
500 g tomaattimurskaa
400 g kookosmaitoa
400 g lohta kuutioina
400 g katkarapuja
2 rkl sitruunamehua
tuoretta basilikaa
tuoretta korianteria
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Kuullota currytahna, sipulit, inkivääri ja paprikakuutiot öljyssä. Sekoita joukkoon tomaattimurska ja kookosmaito. Anna muhia miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Paista tällä välin lohipalat. Mausta liemi sitruunamehulla ja mustapippurilla. Lisää joukkoon lohipalat ja katkaravut. Kuumenna ruoka, mutta älä enää keitä. Silppua päälle reilusti tuoreita yrttejä. Tarjoa esimerkiksi patongin kanssa.



THAI-KALAKAKUT
450 g vaalealihaista ruodotonta kalaa
3 rkl maissitärkkelystä
1 rkl kalakastiketta
1 kananmuna
nippu tuoretta korianteria
3 tl punaista currytahnaa
chiliä maun mukaan
suolaa maun mukaan
1 purjo silputtuna
öljyä paistamiseen

Jauha kala monitoimikoneessa. Lisää maissitärkkelys, kalakastike, muna, korianteri, currytahna, chili ja suola. Vaivaa tasainen taikina. Kaada kalamassa kulhoon ja lisää purjosilppu. Muotoile taikinasta litteitä kakkuja. Paista öljyssä kauniin ruskeiksi.



MAUSTEKURKKU-UUNIKALA
800 g kalafileetä
1 tl rakuunaa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
200 g maustekurkkuja kuutioituna
Kastike:
2 dl kermaa
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
Pinnalle:
tillisilppua

Leikkaa kalat annospaloiksi ja laita uunivuokaan. Mausta kalat ja ripottele maustekurkut kalojen päälle. Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada vuokaan. Kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia. Silppua päälle runsaasti tuoretta tilliä.



UUNIKALA KATKARAPUKUORRUTUKSELLA
noin 700 g nahaton kalafilee
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
200 g katkarapuja
tilliä hienonnettuna
1 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa

Laita kala uunivuokaan. Ripottele suolaa ja pippuria kalan pinnalle. Laita katkaravut kalan päälle (jätä muutama katkarapu koristeeksi). Sekoita keskenään majoneesi, ranskankerma ja tilli. Levitä seos katkarapujen päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.



KALA-KASVISVUOKA
noin 500 g kalaa fileenä
1 sipuli
200 g porkkanaa
200 g juuriselleriä
200 g kesäkurpitsaa
1 tl curryjauhetta
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 rkl hunajaa
50 g sulatejuustoa
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Silppua sipuli ja suikaloi porkkana, juuriselleri ja kesäkurpitsa ohuiksi suikaleiksi. Kuullota kasvikset, mausta currylla, suolalla ja pippurilla. Ripottele päälle vehnäjauhoja, sekoittele ja lisää vesi, hunaja sekä sulatejuusto. Voitele uunivuoka öljyllä. Paloittele kalafileet annospaloiksi ja nosta kalat vuokaan, ripottele päälle suolaa ja pippuria. Lusikoi kasvisseos kalapalojen päälle. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti