keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

ARKIRUOKAA BROILERISTA (5 reseptiä)


Näiden arkisten broileriruokien valmistamiseen kuluu aikaa noin puoli tuntia.


BROILERIWRAPIT
paistettua broileria suikaleina
salaatinlehtiä
majoneesia
tomaattisalsaa
kurkkua ohuina suikaleina
fetajuustoa kuutioina
tortilloja

Kokoa täytteitä tortillan päälle ja kääri rullalle.



BROILERI-RIISIVUOKA
450 g broileria suikaleina
4 dl täysjyväpikariisiä
pieni purjo suikaleina
5 dl vettä
1 kanaliemikuutio
500 g tomaattimurskaa
150 g ranskankermaa
1 dl oliiveja
timjamia
oreganoa
chilijauhetta
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Paista broilerit pannulla kevyesti, mausta suolalla ja pippurilla. Laita uunivuokaan kaikki ainekset. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia eli kunnes riisi on kypsää. Tarjoa lisänä raikasta salaattia.



BROILERI-KASVISWOKKI
4 broilerinfileetä paloiteltuna
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä
noin 900 g kasviksia pilkottuna (paprikaa, porkkanaa, purjoa, herneitä, varsiselleriä, minimaissia)
Kastike:
1 dl appelsiinimehua
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl ketsuppia
1 rkl osterikastiketta
chiliä maun mukaan
2 tl maissitärkkelystä
mustapippuria myllytä
suolaa maun mukaan
Pinnalle:
tuoretta korianteria tai persiljaa silputtuna

Paista broilerit, kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää kasvikset pannulle, anna kasvisten kypsyä. Yhdistä kastikkeen ainekset, kaada kastike pannulle ja anna kiehahtaa.



RIISIKAKKUKUORRUTETUT BROILERIT
broilerin fileitä
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
maustettuja riisikakkuja jauhettuna (chilin makuisia)
parmesaanijuustoraastetta
öljyä tai voita paistamiseen

Hiero ensin fileiden pintaan suolaa ja pippuria. Sekoita jauhetut riisikakut ja parmesaani. Kierittele broilerifileet riisikakku-parmesaaniseoksessa. Paista nopeasti kuumalla pannulla molemmin puolin kauniin värisiksi. Siirrä fileet uunivuokaan ja kypsennä broilerit uunissa 200 asteessa täysin kypsiksi. Tarjoa pestosta ja kermaviilistä sekoitetun kastikkeen ja kasvisten kanssa.



BROILERI-MANGOKASTIKE
500 g broileria
1 sipuli
1 punainen paprika
1 kypsä mango
1 dl kermaa
100 g sinihomejuustoa
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
cayennepippuria
tuoretta timjamia

Paloittele broileri, silppua sipuli, kuutioi paprika, kuori ja kuutioi mango. Paista broileri, kuullota sipuli ja paprika. Lisää pannulle kerma ja hauduta vähän aikaa. Lisää mukaan sinihomejuusto sekä mangokuutiot. Mausta kastike ja tarjoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti