maanantai 1. joulukuuta 2014

RAPEA LAHJA




Ajattelin ensin leipoa pyöreitä näkkileipiä, mutta suunnitelma muuttui kun taikina oli valmis. Pyöreä näkkäri tuntuikin tylsältä. Piparimuotit saivat toimia näkkileipämuotteina, sopivathan sydämet ja kuuset paremmin joulupöytään. Tästä taikinasta tulee muoteilla tehtynä niin paljon pieniä näkkileipiä, että niitä riittää myös lahjaksi. Rapeat näkkileivät maistuvat erityisen hyviltä juustojen kanssa.


RAPEAT NÄKKILEIVÄT
3 dl ruisjauhoja
1 dl kauraleseitä
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl kuminansiemeniä
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tl suolaa
noin 3,5 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia tai pehmeää voita
3 dl maitoa
Pinnalle:
seesaminsiemeniä

Sekoita yhteen ruisjauhot, leseet, hiutaleet, siemenet, suola ja puolet vehnäjauhoista. Lisää rasva pieninä paloina ja maito. Vaivaa taikinaksi ja lisää loput vehnäjauhoista niin, että taikinasta tulee sopivan notkeaa eikä tartu enää käsiin. Jaa taikina muutamaan osaan ja kauli ohueksi levyksi. Voit ripotella vähän seesaminsiemeniä kaulimisen aikana taikinan pinnalle. Tee muoteilla haluamiasi kuvioita tai leikkaa paloiksi. Nosta näkkileivät öljyllä voidellulle leivinpaperille. Paista 250 asteessa noin 6 minuuttia.


Pakkaa leivät metallilaatikkoon ja laita mukaan myös pari muottia ja resepti, niin lahjan saaja voi tehdä lisää itse. Sillä näihin näkkäreihin tulee himo.


Itsenäisyyspäivän näkkärit ovat tietysti Suomi-neidon mallisia.

5 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, nyt tiedänkin mitä tädit saa tänä jouluna lahjaksi! ☺

    VastaaPoista
  2. Miksi jokaisessa reseptissä on kuminaa? YÄK!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuminan voi tietysti jättää pois, jos ei siitä tykkää.

      Poista
  3. Päätin tehdä näkkäreitä lahjaksi ja olinkin jo katsellut tätä ohjetta sillä silmällä. Piti tietyisti ottaa pelliltä maistiainen ennen kuin laittaa pakettiin, ja oijjoijjoijoijoijoi! Nam! Tuli tosi hyvää, kyllä kelpaa antaa lahjaksi hienossa paketissa. Kiitos. :)

    VastaaPoista